Tunnetko työkaverisi: Tanssiva tiskijukka

19.01.2024

Uutisen kuva

Anna-Leena ”Aku” Soininen rakastaa työtään leikkipuistoissa eri kulttuureista tulevien perheiden parissa. Kuva: Nina Dale

Kuka olen:
Anna-Leena ” Aku” Soininen. Teen pd-sosiaaliohjaajan töitä leikkipuistoissa.

Mistä tulen:
Leikkipuistoalue Kallio-Pasila-Vallilasta. Työni ulottuu myös länteen. Olen työskennellyt 33 vuotta Helsingin kaupungilla, monipuolisesti eri-ikäisten ihmisten kanssa. Pisimmät työurani olen tehnyt nuorisotyössä ja leikkipuistoissa.

Parasta työssäni:
Perheet ja niiden kanssa työskentely. Erityisesti eri kieli- ja kulttuuritaustaisen perheet ovat sydäntäni lähellä. Parasta on myös se, että pystyn kehittämään erilaisia toimintoja työssäni. Minulle on tärkeää, ettei työ pysy paikallaan, vaan että työssä pääsee luomaan uutta.

Intohimoni:
Musiikki! Olen musiikin suurkuluttaja, käyn paljon keikoilla kuulemassa livebändejä ja dj-illoissa, tanssin kuin hullu. Musiikki tuo energiaa, elämäniloa, merkitystä ja lohtua. Soitan myös itse, nimellä dj AkuAku. Musiikkityylinä on 60-luvun beat, ja suosin naisartisteja, soulia, 60–70-luvun purkkaa ja jytää, psykedeliaa, garagea.


Vapaa-ajalla Aku esiintyy dj:nä ja tanssii villisti. Kuva: Anna-Leena Soinisen kotialbumi

Mieleen jäänyt kommellus töistä:
Taannoin ystäväni toi kirjapainosta lahjoituspaperia leikkipuiston lapsille iloksi. Kaverin kantaessa kartonkipinoja sisään tervehdin häntä iloisesti huikkaamalla, että ”nyt sie toit niitä kortonkeja!” Kaikki räjähtivät nauramaan. Kortonki-lipsahdus jäi vähäksi aikaa työpaikalle elämään puheissa.

Tätä ette tienneet minusta:
Käytän taitavasti raivaussahaa.

Haastavinta työssäni:
Se, etteivät perheet löydä tätä ainutlaatuista palvelua – leikkipuistoja – jotka ovat Helsingin kaupungin jalokivi. Valitettavasti tunnettuus on vähäistä.

Mottoni:
”Minä elän ja hengitän.” Se on suuresti arvostamani (alkuaikojen) Popedan lainaus.

Suosittelen:
Vinkkini pimeän vuodenajan iloksi: Nauti kulttuuripalveluista, käy keikoilla, hommaa Museokortti – kulttuuri on parasta lääkettä.

Teksti: Nina Dale

Tällä palstalla toimialamme työntekijät tulevat tutuiksi. Kenestä sinä haluaisit lukea? Kenellä on kiehtova tausta, värikäs elämä tai parhaat jutut? Lähetä vinkkisi osoitteeseen: kasko.viestinta@hel.fi.