Esiopetukseen haetaan tammikuussa – Ansökan till förskoleundervisningen sker i januari
18.11.2019

Kuva: Jefunne Gimpel
Esiopetuksen haku toimintakaudelle 2020-2021 on tammikuussa
Esiopetukseen haetaan ajalla 7.–23.1.2020 Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin kautta. Mikäli sähköinen hakeminen ei ole mahdollista, paikkaa voi hakea paperisella lomakkeella, joka palautetaan toivottuun päiväkotiin.
Helsingissä suomenkielistä esiopetusta järjestetään sekä kunnallisissa että yksityisissä päiväkodeissa. Yksityisen päiväkodin esiopetukseen haetaan suoraan päiväkotiin.
Esiopetus on maksutonta, ja sitä annetaan neljä tuntia päivässä pääsääntöisesti koulujen toiminta-aikoina. Varhaiskasvatus jatkuu esiopetusta täydentävänä perheen tarpeen mukaan. Jokaisen lapsen tulee osallistua esiopetukseen vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista. Vastuu lapsen osallistumisesta on huoltajalla.
Esiopetuspaikka osoitetaan lapselle ensisijaisesti oman asuinalueen mukaiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta. Perheet saavat tiedon esiopetuspaikasta viikolla 13.
Esiopetuspaikan tarjoamista kokeillaan kahdella varhaiskasvatusalueella
Kaupunkilaisten arjesta halutaan tehdä entistä sujuvampaa. Osana tätä tavoitetta kokeilemme kahdella varhaiskasvatusalueella esiopetuspaikan tarjoamista tekstiviestillä.
Kokeilu koskee seuraavia asuinalueita: Kulosaari, Herttoniemi, Laajasalo, Kannelmäki, Malminkartano, Maununneva, Hakuninmaa, Kuninkaantammi, Maunula, Länsi-Pakila, Tuomarinkylä, Oulunkylä, Itä-Pakila.
Lapsen kanssa samassa osoitteessa asuva huoltaja saa tekstiviestinä tarjouksen esiopetuspaikasta 7.1.2020. Esiopetuspaikka tarjotaan lapselle oman asuinalueen esiopetuksen oppilaaksiottoalueella esiopetusta antavasta päiväkodista.
Mikäli huoltaja ei ota vastaan lapselle tarjottua esiopetuspaikkaa, perhe hakee esiopetuspaikkaa toisesta päiväkodista 7.–23.1.2020 Helsingin sähköisen asioinnin kautta. Myös tällöin lapselle taataan esiopetuspaikka omalta oppilaaksiottoalueelta. Toiselle alueelle siirtyminen on mahdollista, jos siellä on vapaita esiopetuspaikkoja.
Mitä esiopetus on?
Esiopetus on tavoitteellista ja suunnitelmallista opetusta ja kasvatusta, jossa korostuu toiminnallisuus ja leikinomaisuus. Tavoitteena on edistää ja tukea lapsen kasvu- ja oppimisedellytyksiä sekä edistää luontevaa siirtymistä kouluun. Lapsen opinpolku kulkee varhaiskasvatuksesta esiopetuksen kautta perusopetukseen.
Lisää aiheesta
Ansökan till förskoleundervisningen för verksamhetsperioden 2020-2021 sker i januari
Ansökan om en plats för barn födda år 2014 inom förskoleundervisningen ska inlämnas i januari. Ansökan sker 7–23.1.2020 via Helsingfors stads e-tjänst. Om man inte har möjlighet att ansöka elektroniskt, kan man ansöka om en plats med en pappersblankett som ska inlämnas till det önskade daghemmet.
I Helsingfors ordnas finsk- och svenskspråkig förskoleundervisning på både kommunala och privata daghem samt i skolor. Vill man ansöka till förskoleundervisning på ett privat daghem ska man kontakta daghemmet direkt.
Förskoleundervisningen är avgiftsfri och ges fyra timmar per dag – i regel under skolornas verksamhetstider. Småbarnspedagogiken fortsätter som en komplettering till förskoleundervisningen beroende på familjens behov. Varje barn ska delta i förskoleundervisningen ett år innan läroplikten börjar. Vårdnadshavaren ansvarar för att barnet deltar i förskoleundervisningen.
En plats inom förskoleundervisningen anvisas i första hand i förskoleundervisningens elevupptagningsområde som bestäms på basis av barnets bostadsområde. Familjerna informeras om förskoleundervisningsplatsen senast vecka 13.
Vad är förskoleundervisning?
Förskoleundervisning är målinriktad och planmässig undervisning och fostran där aktiviteter och lekfullhet betonas. Målet är att främja och stödja barnets förutsättningar till utveckling och lärande samt främja en naturlig övergång till skolan. Barnets lärstig sträcker sig från småbarnspedagogiken via förskoleundervisningen till den grundläggande utbildningen.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"