Lukuvuoden avajaistilaisuus kokosi esihenkilömme yhteen
22.09.2026
Avajaistilaisuuteen kokoontui noin 460 esihenkilöä. Kuva: Aija Kortesmaa
Perinteiseen Lukuvuoden avajaistilaisuuteen kokoontui noin 460 esihenkilöä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta eli Kaskosta.
Juhlapuheiden sisältöä yhdisti näkemys yhdessä tekemisen voimasta ja perustyön tärkeydestä. Se on tärkein voimavaramme, johon meidän kannattaa keskittyä.
Toimialajohtaja Satu Järvenkallas avasi tilaisuuden ja muistutti perusasioista. Lukutaidon edistäminen on meille edelleen tärkeää.
– Visiomme on hyvinvoiva oppiva helsinkiläinen. Jokaisen lapsen ja nuoren ja kaikenikäisten hyvinvointi on tärkeää. Jokainen lapsi ja nuori on tärkeä. Hyvinvoiva ihminen oppii myös parhaiten.

Yhteinen tekeminen tuottaa enemmän kuin yksin tekeminen, Satu Järvenkallas painotti.
"Yhteinen tekeminen on tärkeää"
Panostamme myös henkilöstön osaamiseen ja työhyvinvointiin. Myös mediassa esillä olleista aiheista keskusteltiin.
– Kiitän kaikkia, jotka ovat osallistuneet keskusteluun tuoden esille asian perusteita ja tavoitteita, siten puolustaneet visiotamme hyvinvoivasta lapsesta ja nuoresta.
Järvenkallas kannusti ottamaan yhteyttä Kaskon johtoon, jos tarvitsee tukea, tai jos mikä tahansa asia mietityttää. Yksikään päiväkoti, koulu tai oppilaitos ei ole yksin.
– Yhteinen tekeminen on tärkeää ja tuottaa enemmän kuin yksin tekeminen. Haluamme, että työyhteisöillä olisi jatkossa enemmän aikaa olla yhdessä. Tarvitsemme ihmisten välistä keskustelua, Järvenkallas sanoi.
Vinkkejä yhteistyöhön
Tilaisuudessa kuultiin kaksi esimerkkiä yhteistyöstä, jota tehdään kasvatuksessa ja koulutuksessa. Pakilan ala-asteen 1.–2. luokat ja päiväkoti Eloisa ovat toimineet Itä-Pakilassa samassa rakennuksessa vuodesta 2024 lähtien. Päiväkodin johtaja Suvi Nieminen ja rehtori Satu Viemerö kertoivat hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja antoivat neuvoja yhteistyötä aloittavalle päiväkodille ja koululle.
– Yhteiset tilat eivät yksin luo yhteistyötä. Onnistuminen vaatii henkilöstön sitoutumista, halua yhteisopettajuuteen sekä johdon tukea. Yhteistyölle on varattava aikaa ja luotava rakenteita, jotka vahvistavat tuttuutta, luottamusta ja turvallisuutta.
Ryhmähenki vaatii työskentelyä
Apulaispormestari Shawn Huff kertoi oppineensa joukkueen kapteenina ollessaan, että ryhmähenki vaatii töitä joka päivä, muuten se katoaa.
– Oikeasti tärkeintä ovat hetket, joissa kohtaamme toisemme, kuten lounaat ja kahvitauot. Siellä jaamme tietoa ja hitsaudumme yhteen, Huff sanoi.
Yhteishenki on tärkeää etenkin, jos menee huonosti, silloin voimme tukea toisiamme. Segregaatio myös mietitytti.
– Minussa on herättänyt huolta yleinen ilmapiiri, miten julkisuudessa puhutaan lapsistamme tällä hetkellä. Saavatko kaikki kasvaa yhteiskunnassamme suomalaisiksi, vai löytävätkö he jostain muusta porukan, joka hyväksyy heidät. Kouluissa edistetään yhteisöllisyyttä, eikä ilmiö näy siellä, mistä olen iloinen.
Päiväkodit, koulut ja oppilaitokset keskipisteitä
Pormestari Daniel Sazonov nosti esiin koulukeskustelun, joka on käynyt mediassa kuumana tänä syksynä ja ennusti, että se tulee jatkumaan tulevan puolen vuoden aikana.
– Ensi keväänä koulutus voi hyvin nousta yhdeksi keskeiseksi kansalliseksi vaaliteemaksi. Voimme tarvita tuiskunsietokykyä, kun keskustelu velloo kiihkeimmillään. Meidän kannattaa keskittyä perustyöhömme, jonka osaamme hyvin.
- Lukuvuoden avajaistilaisuus kokosi esihenkilömme yhteen
- Muista vastata Kunta10-kyselyyn! / Kom ihåg att svara på Kommun10!
- Improvisaatioteatteria vanhempainillassa? Vallilan ala-asteella kokeillaan uutta
- Maailman huippukokit vierailivat kahdella koulullamme ja tutustuivat kotitalouden opettamiseen – katso kuvat / Toppkockar besökte två av våra skolor
- Skolgångshandledaren Pamela har jobbat på Degerö i 32 år: "Lyssna på barnet så hittar du lösningen"
- Opintopistekursseja työväenopistossa / Studiepoängskurser på Arbis – få bevis på ditt kunnande
- Toivon pedagogiikan aamukahvit -webinaarisarja saa jatkoa
- Neuvola ohjaa perheitä varhaiskasvatukseen Kannelmäessä ja Malminkartanossa
- Leikkipuistoista vertaistukea vanhemmille ja ohjattua toimintaa lapsille
- Huoltajat tutustuivat lauantaikoulupäivässä koulun arkeen Puistolassa
- Tule mukaan henkilöstöliikuntaan!
- Oletko suorittanut kaikki pakolliset koulutukset? Katso syksyn uutuudet
- Kunta10-tutkimus alkaa pian – tärkeää, että jokainen vastaa
- Perusopetuksen ja lukioiden opettajille työpuhelimet / Nya tjänstetelefoner ska anskaffas till lärarna
- Työväenopiston ja Arbiksen kursseilla on vielä tilaa – ilmoittaudu nyt! / Det finns ännu platser på Arbis och Työväenopistos kurser – anmäl dig nu!
- Kilpailuvuosi käynnistyy – Stadin AO tarjoaa polun huippuosaajaksi
- Maksuttomat harrastukset jatkuvat kaikissa peruskouluissamme
- Eskarilaiset oppivat turvallisuustaitoja Pelastuslaitoksen leikkipuistovierailuilla
- Uusia työvälineitä esityksiä varten





