Kaskon ketterät kehittävät kasvatusta ja koulutusta Helsingissä
16.05.2018

Helsingin uusi osallisuusmalli haastaa tekemään entistä enemmän yhdessä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla − josta kaupungin sisällä käytetään lyhennettä Kasko − tähän yhdessä tekemisen ja kehittämisen haasteeseen on jo tartuttu.
Kaskon ketterät ovat kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaisia, jotka haluavat olla mukana kehittämässä toimialan palveluja omien kokemustensa pohjalta.
Verkostoon kuuluu kymmeniä lastentarhanopettajia, opettajia, lehtoreita, iltapäivätoiminnanohjaajia, koulu- ja opintosihteereitä, kuraattoreita ja psykologeja. Heidän kauttaan verkostoon kuuluu myös satoja lapsia, oppilaita ja opiskelijoita.
Yhdessä parempia palveluja
Kaskon ketterien toiminta käynnistyi huhtikuussa. Vuorovaikutusasiantuntija Elina Kesäniemi viestintäpalveluista valmistelee hallinnolle ohjetta verkoston osaamisen hyödyntämistä varten.
– Tavoitteena on kehittää paremmin toimivia palveluja. Ketteriä voi osallistaa mukaan yksittäisiin yhteiskehittämisen työpajoihin tai laajempiin prosesseihin. He voivat myös kokeilla työpajoissa syntyviä toimintamalleja omassa työssään. Heitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää myös erilaisten nettisivujen, sähköisten palveluiden ja sovellusten testaamisessa.
Kehittyvä verkosto
Vaikka verkosto on vasta aloittamassa toimintaansa, ajatuksia sen kehittämiseksi on jo.
– Halusimme lähteä liikkeelle henkilöstömme ja oppijoiden kanssa. Tulevaisuudessa Kaskon ketterissä voisi olla mukana myös huoltajia ja erilaisia sidosryhmiämme. Jo nyt verkosto on herättänyt kiinnostusta esimerkiksi kolmannen sektorin kentällä, Kesäniemi kertoo.
Kaskolainen: Haluatko mukaan Kaskon Ketteriin tai lisätietoja toiminnasta? Ole yhteydessä: Vuorovaikutusasiantuntija Elina Kesäniemi, elina.kesaniemi@hel.fi
Lue lisää osallisuudesta ja Helsingin uudesta osallisuusmallista
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"