Osallisuussuunnitelman tekeminen alkaa!
17.04.2018

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala kutsuu oppijat, huoltajat ja yhteistyökumppanit kehittämään kasvatuksen ja koulutuksen palveluja ja toimintatapoja.
Vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia kehitetään viime vuonna hyväksytyn Helsingin kaupungin osallisuusmallin mukaisesti. Vuoden 2018 aikana toimialalle valmistuu osallisuussuunnitelma. Sen tavoitteena on vahvistaa yhdessä tekemistä ja tukea varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmissa osallisuudelle asetettuja tavoitteita.
Yhdessä tekeminen tarkoittaa henkilöstön, oppijoiden, huoltajien ja muiden sidosryhmien osallistumista kasvatuksen ja koulutuksen kehittämiseen ja päätöksenteon valmisteluun sekä uudenlaisten toimintamallien luomista. Osallisuustyöllä vahvistetaan myös yhteisöllisyyttä ja lisätään osaamista.
"Parempaa Helsinkiä rakennetaan yhdessä. Asiakkaiden ja muiden sidosryhmien osallisuus on erityisen tärkeää kasvatuksen ja koulutuksen palveluissa. Meillä on jo käytössä monia oppijoiden ja huoltajien osallisuutta lisääviä toimintatapoja, joten tästä on hyvä jatkaa osallisuuden käytäntöjen kehittämistä eteenpäin," sanoo apulaispormestari Pia Pakarinen.
Ei paperi vaan toimintaa
Helsingin osallisuuden periaatteet on kirjattu kaupungin hallintosääntöön, mikä tarkoittaa, että ne sitovat koko kaupunkiorganisaatiota. Vuoden 2018 aikana jokainen kaupungin toimiala tekee suunnitelman siitä, kuinka osallisuusmallia toteutetaan. Jatkossa kaikki toimialat myös raportoivat osallisuuden toteutumisesta vuosittain. Osallisuutta toimialalla johtaa apulaispormestari.
Osallisuussuunnitelmaan kirjataan, mitä kasvatuksessa ja koulutuksessa tavoitellaan osallisuudella ja miten osallisuus näkyy toimialalla. Lisäksi siinä määritellään osallisuuden avainhankkeet, joiden myötä toimintaa kehitetään. Lisäksi tehdään henkilöstön osaamisen kehittämisen suunnitelma.
"Osallisuus ei ole erillinen prosessinsa vaan koko toimialan läpileikkaava toimintatapa. Se koskee meitä kaikkia. Meidän tulee haastaa itsemme ja työyhteisömme miettimään palvelujen tuottamista entistä enemmän oppijoiden ja huoltajien näkökulmasta ja tekemään kehittämistyötä yhdessä. Osallisuussuunnitelma on tiekartta osallisuuden konkreettisista kehittämistoimenpiteistä toimialalla," toimialajohtaja Liisa Pohjolainen kertoo.
Osallisuussuunnitelma tehdään yhdessä
Toimialalla käynnistetään kevään aikana prosessi, jonka tuloksena osallisuussuunnitelman sisällöt syntyvät. Erilaisissa työpajoissa ja sähköisellä alustalla toimialan henkilöstö, oppijat, huoltajat ja muut sidosryhmät pääsevät osallistumaan suunnitelman tekemiseen.
Työpajoihin lähetetään kutsut erikseen. Prosessin etenemisestä tiedotetaan uutiskirjeessä.
Lisätietoja: Vuorovaikutusasiantuntija Elina Kesäniemi, elina.kesaniemi@hel.fi
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"