Ideoi OmaStadissa – Helsingin osallistuvassa budjetoinnissa
24.09.2025
Kuva: Jukka Vaso
Ehdotusten ideoiminen tapahtuu OmaStadin verkkosivustolla. Kaupunki järjestää myös tapahtumia, joissa yhdessä alueen asukkaiden kanssa ideoidaan ehdotuksia. Tukea ehdotusten jättämiseen saa kirjastoissa, nuorisotaloissa, yhteisötaloissa ja palvelukeskuksissa. OmaStadissa helsinkiläiset tekevät ehdotuksia ja äänestävät 10 miljoonan euron käytöstä.
Erityisen tervetulleita ovat sellaiset ideoidut ehdotukset, joissa päästään kohentamaan ja kunnostamaan jo olemassa olevia asioita sekä vahvistetaan kaupungin toimintaa ja tapahtumallisuutta. Ehdotuksia toivotaan kaikille toimialoille ja kaikkiin teemoihin. Ehdotetut ideat voivat olla kokeiluluontoisia tai pysyviä Helsingin asukasviihtyvyyttä lisääviä uudistuksia.
– OmaStadi on väylä saada myös lasten ja nuorten ääni esiin, kun koulupäiviin yhdistetään demokratiataitojen opettelua. Toivon, että mahdollisimman monessa koulussa ideoidaan ehdotuksia OmaStadi-äänestykseen. On tärkeää, että myös lapset ja nuoret saavat mahdollisuuksia saada äänensä kuuluviin ja vaikuttaa oman lähiympäristönsä parantamiseen, kertoo Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Reetta Vanhanen.
Ehdota paras idea – muuta Helsinkiä!
Kaupunki arvioi kaikki ehdotukset ja laatii kustannusarviot. Samankaltaisia ehdotuksia yhdistellään, jotta ne eivät kilpaile keskenään äänestyksessä. Äänestäminen tapahtuu keväällä 2026, jonka jälkeen kehitetään äänestyksessä menestyneet ehdotukset toteutuskelpoisiksi yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Ehdotusten toteuttaminen alkaa syksyllä 2026.
– Odotamme ehdotuksia, jotka tähtäävät kunnostamiseen ja olemassa olevien palveluiden kehittämiseen. Myös erilaiset tapahtumat ja harrastukset elävöittävät kaupunkia tuoden ihmisiä yhteen mukavan tekemisen pariin. Tällaisia ehdotuksia toivoisimmekin entistä enemmän, kertoo OmaStadista vastaava kehittämispäällikkö Kirsi Verkka.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Työväenopiston ja Arbiksen kurssioppaat jäävät historiaan / Arbis och Työväenopistos kurskataloger blir historia
- Koulun yhteinen lukutunti ja muut keinot edistävät lukutaitoa erityiskoulussa
- Henkilöstökassa – mikä se on ja miksi siihen kannattaa liittyä?
- Opettajat kehittävät yrittäjyyskasvatuksen kulttuuria Stadin AO:ssa
- Kaskolle kolme OmaStadi-hanketta toteutettavaksi – katso mitä ne ovat
- Päiväkoti Verkkosaaren 4–5-vuotiaat tekevät maailmanympärimatkaa
- Kankarepuiston päiväkodin lapset ja aikuiset rakensivat oman Huvikumpu-leikkimaailman
- KOTIVA-toiminta opettaa suomea pienten lasten vanhemmille
- Kuraattorit: "On tärkeää olla tukemassa ja kulkemassa rinnalla"
- Palkkakehitysohjelma vaikuttaa noin 4400 varhaiskasvatuksen työntekijän palkkaan
- Ota kaupunkipyörä käyttöösi – kausi alkaa 1. huhtikuuta
- Koulumummit ja kouluvaarit vahvistavat lasten lukuintoa
- Varhaiskasvatusfoorumi kokosi jälleen viisaat päät yhteen kaupungintalolla
- Toivon pedagogiikan aamukahvit ja ristiinopiskelun tapahtumaviikko
- Helsinkikuoro – laulun iloa jo 110 vuotta
- Hakeminen varhaiskasvatukseen siirtyi uuteen järjestelmään / Ansökan till småbarnspedagogiken görs i ny e-tjänst
- Ensi lukuvuoden iltapäivätoimintaan tulee hakea 13.4. mennessä
- Arbis kunder är nöjda visar ny enkät
- Ylioppilaskirjoitukset ovat käynnissä / Studentskrivningarna inleddes





