Huoltajat tutustuivat lauantaikoulupäivässä koulun arkeen Puistolassa

22.09.2026

Uutisen kuva

Kuva: Iira-Maria Ullgren

Puistolan peruskoulussa järjestettiin syyskuun alussa lauantaikoulupäivä, jonka tavoitteena oli avata koulun arkea huoltajille ja tarjota mahdollisuus tutustua oppimiseen sekä kouluruokailuun käytännössä.

Päivän aikana huoltajat pääsivät seuraamaan oppitunteja sekä osallistumaan kouluruokailuun oppilaiden kanssa. Aamupäivä käynnistyi sekä ala- että yläkoulussa Huomaa hyvä -tunnilla, jonka teemana olivat ryhmätyötaidot. Tunnilla pohdittiin onnistuneen yhteistyön merkitystä ja harjoiteltiin ryhmässä toimimista toiminnallisten tehtävien avulla.

Huomaa hyvä -tunnin jälkeen oli vuorossa tavallinen oppitunti luokanopettajan tai -valvojan päättämästä oppiaineesta. Huoltajat saivat osallistua tunneille ja samalla tutustua opetuksen sisältöihin, työskentelytapoihin sekä koulun arkeen. Monelle vierailijalle päivä tarjosi uuden näkökulman siihen, kuinka monipuolista ja osallistavaa nykyinen koulutyö on.

Vanhemmat mukana kouluruokailussa

Lauantaikoulupäivän yhteydessä huoltajille tarjottiin myös mahdollisuus osallistua omakustanteisesti kouluruokailuun. Ruokailuun osallistuikin noin 200 vierasta, ja se tarjosi luontevan tilaisuuden keskusteluille sekä yhteisen koulupäivän kokemusten jakamiselle.

– Oli kiva päästä osallistumaan seiskaluokkalaisemme historian tunnille. Oppilaat työskentelivät hyvin yhdessä. Kouluruokailuun osallistuminen oli myös mukava kokemus, sillä siitä puhutaan kotona usein, mutta viimeksi olen sitä itse syönyt 25 vuotta sitten, kertoi eräs huoltajista.

Osa koulun hyvinvointityötä

Lauantaikoulupäivä oli osa Puistolan peruskoulun pitkäjänteistä hyvinvointityötä, jolla on tänä syksynä kehitetty oppilaiden arkea määrätietoisesti. Käyttöön on otettu muun muassa yläkoulun ulkovälitunnit, seitsemäsluokkalaisten saattaminen ruokailuun sekä kännyköiden käytön rajaaminen koko koulupäivän ajaksi. Uudistusten tavoitteena on ollut tukea oppimista ja hyvinvointia sekä lisätä yhteisöllisyyttä ja rauhoittaa koulupäivän rakennetta.

Rehtori Juha Ruutilan mukaan muutokset ovat näkyneet koulun arjessa selvästi. Erityisen iloinen hän on siitä, että huoltajat tulivat tutustumaan kouluruokailuun niin runsaslukuisesti.

– Olemme tänä syksynä halunneet korostaa kouluruokailun merkitystä oppilaiden hyvinvoinnissa. Kouluruokailu on tärkeä osa koulun ruokakasvatusta ja paljon enemmän kuin nautittu lounas. Yhdessä syöminen on tärkeä osa ihmisyyttä, ja kouluruokailu on loistava mahdollisuus harjoitella myös yhdessä olemista ja vuorovaikutustaitoja.

Rehtorin näkökulmasta lauantaikoulupäivä oli onnistunut.

– Lauantaikoulupäivä tarjosi huoltajille mahdollisuuden nähdä käytännössä, millaista koulun arki on ja miten erilaiset hyvinvointiin tähtäävät ratkaisut näkyvät oppilaiden päivässä. Kodin ja koulun yhteistyö on meille tärkeää, ja oli hienoa saada niin paljon huoltajia mukaan yhteiseen päivään, Ruutila kertoi.