"Yksin ei tarvitse jäädä" – toisella asteella vaalitaan yhteisöllisyyttä
14.01.2022

Kuva: Maija Astikainen
Monella toisen asteen opiskelijalla ei ole entuudestaan yhtäkään tuttua uudessa oppilaitoksessa. Ei haittaa, sillä yhteisöllisyys ja toisiin tutustuminen ovat tärkeä osa opiskelua.
"Yksin ei tarvitse jäädä, sillä kaveriporukka löytyy varmasti", sanoo Stadin ammatti- ja aikuisopistossa sähköalaa opiskeleva Matvei Ivanov.
Hänellä itselläänkään ei ollut Stadin AO:ssa yhtään tuttua, kun hän aloitti opiskelun. Tilanne on nyt aivan toinen. Ivanov on opiskelija-aktiivi ja toimii muun muassa STAO ry:n puheenjohtajana ja rahastonhoitajana. STAO on Stadin ammattiin opiskelevien opiskelijakuntahallitus. Yhdistys edistää opiskelijoiden hyvinvointia.
"Yhteisöllisyyttä mietitään todella paljon. Luomme uusille opiskelijoille heti opintojen alussa tilanteita, joissa olemme yhdessä. Silloin on helppo jutella ja tutustua muihin", Stadin AO:n kuraattori Riitta Hirsikoski sanoo.
"Helsinkiläiset nuoret ovat meille kaikille yhteisiä"
Tammikuun 12. päivänä järjestettiin Helsingin kaupungin lukioiden hyvinvoinnin ja monialaisen ohjauksen foorum, johon opiskelijahuollon ammattilaiset kokoontuivat virtuaalisesti edistääkseen yhdessä opiskelijoiden hyvinvointia. Linjoilla tilaisuudessa oli yli 130 osallistujaa.
"Helsinkiläiset nuoret ovat meille kaikille yhteisiä. Ongelmia ei voida ratkoa yksin, vaan yhdessä", painotti lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen johtaja Arja Kukkonen avauspuheenvuorossaan.
Tilaisuudessa puhui myös IBO:n pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen Genevestä käsin. Hän totesi koronapandemian ja siitä johtuvien poikkeusjärjestelyjen vaikuttavan selvästi opiskelijoiden hyvinvointiin.
"Haasteita on kuitenkin ollut jo ennen koronaa. Pitkäjänteistä työtä tarvitaan myös koronapandemian jälkeen", Heinonen alleviivasi.
Hän kannusti kuulijoita etsimään vastauksia siihen, miten voimme kouluttaa nuoria epävarmassa ja kompleksisessa maailmassa tulevaisuuteen, jota emme voi ennustaa.
"Vaatimukset nykylukiolaisia kohtaan ovat moninaisempia kuin ennen. Nuorten erilaiset tarpeet on otettava entistä paremmin huomioon yhdenvertaisuuden toteutumiseksi."
Heinonen muistutti myös siitä, että merkittävä osa oppimisesta tapahtuu koulujen ja oppilaitosten ulkopuolella. Tätä tietoa olisi hyvä osata hyödyntää nuorten hyvinvoinnin tukemisessa.
Lue uutisemme siitä, miten Stadin AO ja lukiot rakentavat yhteisöllisyyttä ja vaikuttavat samalla opiskelijoiden hyvinvointiin.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"