"Yksi tekijä työn merkityksellisyydessä on päiväkodin kansainvälisyys"
22.09.2023
Kuva: Laura Oja
Minna Saarenoksan syli on suosittu paikka päiväkoti Vaapukassa. Niin myös nyt aamupäivän askartelujen aikaan, kun Pilvenhattaroiden ryhmän 1–3-vuotiaat kapuavat näyttämään värikkäistä palikoista koottuja rakennelmiaan. Lasten kasvoilta paistaa ilo, kun töitä ihastellaan porukalla.
Saarenoksa on pitkän linjan varhaiskasvattaja. Hänellä on alan kokemusta yli 20 vuoden ajalta. Hän aloitti työt päiväkodissa nuorena avustajana ilman alan koulutusta.
– Työ tuntui heti omalta, Saarenoksa kertoo.
– Suoritin ensin lähihoitajatutkinnon, sittemmin varhaiskasvatuksen kandidaatin tutkinnon perusopinnot. Nyt opiskelen työn ohella varhaiskasvatuksen opettajaksi.
Saarenoksa kuvailee työtään päiväkoti Vaapukassa ”ihan huipuksi”.
Työyhteisön ilmapiiri on hyvä, mikä näkyy myös kaupungin työntekijöille suunnatun Kunta10-kyselyn tuloksissa. Kunta10-tutkimuksessa selvitetään muun muassa henkilöstön terveyttä ja hyvinvointia.
Päiväkoti Vaapukassa sekä työntekijät että lapset edustavat monia kulttuureja.
– Yksi tekijä työn mielekkyydessä ja merkityksellisyydessä on päiväkodin kansainvälisyys, Saarenoksa pohtii.
Arjen asiat tutuiksi
Osa Vaapukan uusista lapsista tulee päiväkotiin osaamatta suomen kieltä vielä lainkaan. Saarenoksa ja muut työntekijät suunnittelevatkin huolellisesti, kuinka varhaiskasvatuksen polku saa mahdollisimman pehmeän aloituksen.
– Suunnittelussa otetaan huomioon myös se, että yhteinen kieli voi puuttua myös kommunikoinnissa huoltajien kanssa, Saarenoksa kertoo.
– Tilanteita auttaa, kun työntekijämme puhuvat useita eri kieliä. Ja välillä otamme avuksi kehonkielen ja kuvat.
Kun Saarenoksa saa tiedon ryhmäänsä tulossa olevasta lapsesta, hän ottaa tämän huoltajiin yhteyttä, tarvittaessa tulkkauksen avustuksella. Silloin sovitaan, koska perhe tulee päiväkotiin tutustumiskäynnille ja pääsee käymään alkukeskustelun yhdessä ryhmän opettajan kanssa.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Toimialajohtajan kevätvideo: "Tunnen suurta ylpeyttä henkilöstöstämme"
- Palkka-asioissa tapahtuu: Yleiskorotus kaikille elokuussa
- Kahluualtaita ja kavereita – leikkipuistoissa nautitaan kesästä / Plaskdammar och kompisar – njut av sommaren i lekparkerna
- "Hyvä lukutaito on voimavara" – Helsingin lukutaitotyön suuntaviivat piirrettiin toimialojen yhteistyössä
- Valvonta- ja laitosateriat siirtyvät Epassiin 1.6.
- Erityisopettaja varhaiskasvatuksessa: "Ohjaan ryhmässä lasta onnistumaan"
- Työväenopiston asiakastyytyväisyys on korkea ja opetus koetaan laadukkaaksi
- Pilotoimme pienten lasten kuulemista – eskarilaiset kertoivat mielipiteensä tulevasta koulumatkastaan / Förskolebarn berättar sin åsikt om sin kommande skolväg
- Värikäs satumaailma ihastuttaa Tapanilan ala-asteen portaikossa
- Tunnetko oman kulttuurikerhomme? – Kultsasta saat monia etuja / Känner du till vår alldeles egna kulturklubb? – I Kultsa får du många förmåner





