”Yhdessä saadaan enemmän aikaiseksi” – Laisaari ja Järvenkallas toivovat uudelta vuodelta kohtaamisia
19.01.2024
Kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari ja toimialajohtaja toivottavat yhteisellä videolla hyvää alkanutta vuotta koko henkilöstölle. Videolla apulaispormestari Johanna Laisaari ja toimialajohtaja Satu Järvenkallas pohtivat sitä, mitkä ovat erityisen tärkeitä nostoja tänä vuonna.
Laisaari painottaa tärkeänä asiana osallisuussuunnitelmaa, jota viedään yhdessä eteenpäin.
”Ihmiset haluavat osallistua, ja se on hyvä asia. Siinä on tavallaan meillä kolme asiaa: jokainen tulee nähdyksi ja kuulluksi, kuulee myönteisyyttä ja saa vaikuttaa siihen yhteisöön, jossa on”, Järvenkallas perustelee osallisuuden tärkeyttä.
Laisaari korostaa lasten oikeuksien edistämistä ja huoltajien kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä kasvatuskumppanuudessa.
”Kun yhteisöllisyyttä tehdään ja luodaan hyvinä aikoina, se kantaa myös, jos päädytään vaikeisiin ja haastaviin tilanteisiin”, apulaispormestari näkee.
Toimialajohtaja alleviivaa sitä, että myös vaikeista asioista pitää uskaltaa puhua. Päätösten taustoja on tärkeää avata.
Lopuksi kaksikko painottaa tälle vuodelle lasten oikeuksien vahvistamista toimialallamme niihin liittyvien koulutusten avulla sekä Koulutus 2030 -suuntaviivoja: millaista hyvää kasvatusta ja koulutusta haluamme tulevaisuudessa ja miten menemme sitä kohti?
”Kuullaan toinen toisiamme. Ei johdeta ylhäältä alaspäin. Yhdessä saadaan enemmän aikaiseksi”, Järvenkallas hymyilee.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Toimialajohtajan kevätvideo: "Tunnen suurta ylpeyttä henkilöstöstämme"
- Palkka-asioissa tapahtuu: Yleiskorotus kaikille elokuussa
- Kahluualtaita ja kavereita – leikkipuistoissa nautitaan kesästä / Plaskdammar och kompisar – njut av sommaren i lekparkerna
- "Hyvä lukutaito on voimavara" – Helsingin lukutaitotyön suuntaviivat piirrettiin toimialojen yhteistyössä
- Valvonta- ja laitosateriat siirtyvät Epassiin 1.6.
- Erityisopettaja varhaiskasvatuksessa: "Ohjaan ryhmässä lasta onnistumaan"
- Työväenopiston asiakastyytyväisyys on korkea ja opetus koetaan laadukkaaksi
- Pilotoimme pienten lasten kuulemista – eskarilaiset kertoivat mielipiteensä tulevasta koulumatkastaan / Förskolebarn berättar sin åsikt om sin kommande skolväg
- Värikäs satumaailma ihastuttaa Tapanilan ala-asteen portaikossa
- Tunnetko oman kulttuurikerhomme? – Kultsasta saat monia etuja / Känner du till vår alldeles egna kulturklubb? – I Kultsa får du många förmåner





