We walk with Pride -viikolla 31.5.– 4.6. tartutaan tasa-arvokysymyksiin ja liikutaan ihmisoikeuksien puolesta
24.05.2021

Suomen suurinta ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtumaa Helsinki Pride -viikkoa vietetään tänä vuonna 28.6.–4.7. Kaupunki on yksi Helsinki Pride -viikon pääyhteistyökumppaneista.
We walk with Pride -viikko 31.5.– 4.6. tarjoaa mainion mahdollisuuden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden teemojen käsittelyyn sekä oppijoiden että työkavereiden kanssa. Lähdetään liikkumaan tasa-arvokysymysten hengessä ja tehdään näkyväksi, että jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on. Viikon aikana järjestetään myös koulutus, jossa perehdytään sateenkaarisanastoon ja sateenkaarisensitiiviseen kohtaamiseen. Opettajat voivat osallistua koulutukseen vaikkapa oman oppijaryhmänsä kanssa. Koulutuksen lisäksi henkilöstö voi osallistua paneelikeskusteluun 4.6.
Kutsutaan kollegat ja eri oppimisyhteisöt mukaan ja lähdetään liikkeelle!
We walk with Pride -kävelyt toteutetaan tapahtumaviikon aikana jokaiselle yhteisöllesopivalla tavalla omien aikataulujen mukaan. Kävelyn sijaan liikkua voi pyöräillen, potkutellen, rullaillen…. etenemistavan voi vapaasti sopia.
Näin sen teet:
1. Sovi yhteisössäsi viikon ajalta sopiva aika ja paikka Pride-kävelylle. Kävelkää yhdessä turvavälit huomioiden tai etäyhteyksien välityksellä. Liikuttu matka voi olla lyhyt tai pitkä – siitä jokainen porukka päättää itse. Vinkki: haasta myös naapuritiimi tai toisen toimialan yhteistyökumppani menoon mukaan!
2. Askarrelkaa kävelylle mukaan asiaan kuuluvaa sateenkaarirekvisiittaa. Vain mielikuvitus on tässä rajana!
3. Kävelyn aikana: ikuistakaa iloiset tunnelmat ja jakakaa kuvat somessa. Muista lisätä kuviin #helsinki #helsinkipride #helsinkiwithpride ja #wewalkwithpride
Pride-koulutus ke 2.6. klo 9–11
Ilmoittaudu mukaan 31.5. klo 10 mennessä
Koulutuksessa perehdytään sateenkaarisanastoon ja saadaan työkaluja siihen, miten sateenkaarisensitiivisyys toteutuu asiakaskohtaamisissa. Koulutus järjestetään keskiviikkona 2.6. kello 9–11 Teamsissä.
Koulutus järjestetään yhteistyössä Helsinki Pride -yhteisön kanssa ja kouluttajina toimivat yhteisön asiantuntijat.
Ilmoittaudu mukaan tämän linkin kautta viimeistään 31.5. Klo 10.
Kaikille ilmoittautuneille lähetetään Teams-kutsu viimeistään koulutusta edeltävänä päivänä. Koulutus tallennetaan ja se on katsottavissa ihmisoikeusverkoston Teams-kanavalla 16.6. asti.
Paneelikeskustelu:
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työelämässä Helsingin kaupungilla, pe 4.6. klo 10.30–11.00
Ilmoittaudu mukaan 2.6. klo 16 mennessä
Keskustelijoina ovat Queer Stadin Ella Halmela, Stadin HR:n Susanna Puustinen ja Pride ry:n Aaro Horsma. Keskustelua juontaa Stadin HR:n Susanna Snellman.
Ilmoittaudu kuuntelemaan keskustelua 2.6. klo 16.00 mennessä. Onni-koulutuskalenterin https://onni.hel.fi/ kautta hakusanalla ”we walk with pride”
Linkki lähetetään kaikille ilmoittautuneille. Keskustelu on kuunneltavissa jälkikäteen Helsinki-kanavalla.
Lue lisää: Helsinki Pride
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"