Video: Kaikille sopiva koulu – Sådan är en skola för alla
20.01.2021

Ruutukaappaus videolta.
Kaikille sopivassa koulussa jokainen oppija saa tarvitsemansa tuen. Ydinelementtejä ovat yhdessä tekeminen, joustavat opetusjärjestelyt, perheiden osallisuus ja osaamisen kehittäminen.
Kaikille sopiva koulu tähtää siihen, että jokainen oppija voi kokea koulunsa omakseen. Kaikille sopiva koulu luo tasa-arvoa, joka jatkuu lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen. Oppijat saavat koulussa tarvitsemaansa apua ja tukea ja tekevät asioita yhdessä.
Tutustu kaikille sopivaan kouluun katsomalla videomme.
Videon tekstityksen voi Youtubessa valita suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Kaikille sopiva esiopetus ja koulu -video on tuotettu kaikille sopivan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kehittämishankkeessa, osana Mukana-ohjelmaa. Hankkeen yhtenä tavoitteena on ollut kehittää lähikouluperiaatetta, jotta mahdollisimman moni oppimisen ja koulunkäynnin tukea tarvitseva oppilas voisi opiskella omassa lähikoulussaan. Video on kuvattu alkuvuodesta 2020, ennen koronatilanteen aiheuttamia opetuksen poikkeusjärjestelyjä.
Video: Sådan är en skola för alla
I en skola för alla får alla elever det stöd de behöver. Det centrala i en skola för alla är flexibla enheter, familjens delaktighet, kompetensutveckling och att göra saker tillsammans.
Målet med en skola för alla är att alla elever ska känna sig välkomna. En skola för alla skapar förutsättningar för jämställdhet, från barndomen ända fram till vuxen ålder. Eleverna får den hjälp och det stöd de behöver i skolan och gör saker tillsammans.
Bekanta dig med en skola för alla genom att titta på vår nya video.
Du kan välja mellan svenska, finska eller engelska undertexter.
Videon om en skola för alla har producerats i samband med projektet en skola och en förskola för alla. Projektet är en del av Mukana-programmet. Målet med projektet är bland annat att utveckla närskoleprincipen, som innebär att så många som möjligt av de elever som behöver stöd kan studera i sin egen närskola. Videon är inspelad i början av år 2020, före coronarestriktionerna trädde i kraft.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"