Verkosto edistää romanioppijoiden asemaa – tilaa koulutusta aiheesta oppilaitokseesi
25.02.2026
Kuva: Nina Dale
Tutkimusten mukaan romanioppijoiden koulupolkujen esteenä on usein heidän etnisestä taustastaan kumpuavia syitä. Romaneiden syrjintä, yhteisön ja valtaväestön väliset historiallisesti haastavat suhteet, kiusaaminen sekä erilaiset ennakkoluulot ovat joitakin niistä syistä, joiden vuoksi romaneiden keskimääräinen koulutustaso jää valtaväestön tasoa alhaisemmaksi.
– Koulujen ja oppilaitosten henkilöstön kulttuurituntemuksen lisääminen, yhteisön sisällä vaikuttaminen sekä tietoisuuden lisääminen romaneiden kohtaamasta syrjinnästä ovat esimerkkejä keinoista, joilla verkosto on pyrkinyt edistämään romanitaustaisten oppijoiden asemaa. Paljon työtä on kuitenkin edelleen tehtävänä, verkoston puheenjohtaja Hanna-Maija Rämä sanoo.
Auttaa nuoria nivelvaiheissa
Verkosto on tukenut romanioppijoita esimerkiksi nivelvaiheissa, yhteishaussa, peruskoulun päättötodistuksen saamisessa sekä opiskelupaikan löytymisessä toisella asteella. Verkosto auttaa koulupudokkaita takaisin kouluun ja tekee yhteistyötä myös lastensuojelun kanssa. Työ on usein yksilötyötä sekä kodin ja koulun välisen yhteistyön edistämistä.
– Yksilöiden elämään tällä verkostolla on voinut olla iso vaikutus, sanoo romaninuorisotyöntekijä Angelica Lindberg.
Verkosto nostaa suurimmaksi saavutuksekseen vanhempainillat, joissa on sekä romanivanhempia että romaninuoria mukana kuulemassa toisen asteen opiskelumahdollisuuksista suoraan opoilta ja oppilaitoksilta. Vanhempainiltojen järjestäminen alkoi, kun oppivelvollisuus pidennettiin. Verkosto tekee yhteistyötä monien oppilaitosten kanssa pääkaupunkiseudulla.
Moniammatillinen verkosto
Romanioppijoiden tuen verkostossa kokoontuu asiantuntijoita ja työntekijöitä eri toimialoilta sekä erilaisista kolmannen sektorin ryhmittymistä kuten Suomen Romanifoorumista ja Romano Missiosta. Verkoston jäsenissä on romanityötä tekeviä nuoriso-ohjaajia, sosiaalityöntekijöitä, järjestöaktiiveja, Opetushallituksen henkilöstöä sekä Kaskon työntekijöitä erilaisista tehtävistä.
Romanioppijoiden tuen verkostoon voit olla yhteydessä aina, jos omassa koulussasi tai oppilaitoksessasi on romaneita, joiden tukemiseksi kaivataan heidän kulttuuritaustaansa erityisesti tuntevaa asiantuntemusta, Rämä neuvoo.
Yli 10 vuotta toiminut verkosto pystyy tarjoamaan myös romanikulttuuriin liittyviä koulutuksia ja asiantuntijapuheenvuoroja, jos romanioppijoita käsitteleviä aiheita halutaan tarkastella esimerkiksi veso-päivillä tai muissa henkilöstöä kokoavissa koulutuspäivissä. Verkoston toiveena on saada aiheeseen liittyvää pitkäkestoista tukea kouluille.
Yhteystiedot:
Koulutuspyynnöt ja tiedustelut veso-päiviä ym. varten: hanna-maija.rama@hel.fi ja antti.varto@hel.fi
Lasten, nuorten ja perheiden kulttuurisensitiivistä tukea vaativat tilanteet:
Romaninuorisotyöntekijät Jasmin Palm, jasmin.palm@hel.fi ja Angelica Lindberg angelica.lindberg@hel.fi
Romaniperhetyöntekijä Henry Bollström, henry.bollstrom@hel.fi
Suomen Romanipoliittinen ohjelma (Rompo) 2023-2030
Romanien kansallispäivää vietetään 8. huhtikuuta – materiaaleja opettajalle OPH:n sivuilla
- Lukuvuoden avajaistilaisuus kokosi esihenkilömme yhteen
- Muista vastata Kunta10-kyselyyn! / Kom ihåg att svara på Kommun10!
- Improvisaatioteatteria vanhempainillassa? Vallilan ala-asteella kokeillaan uutta
- Maailman huippukokit vierailivat kahdella koulullamme ja tutustuivat kotitalouden opettamiseen – katso kuvat / Toppkockar besökte två av våra skolor
- Skolgångshandledaren Pamela har jobbat på Degerö i 32 år: "Lyssna på barnet så hittar du lösningen"
- Opintopistekursseja työväenopistossa / Studiepoängskurser på Arbis – få bevis på ditt kunnande
- Toivon pedagogiikan aamukahvit -webinaarisarja saa jatkoa
- Neuvola ohjaa perheitä varhaiskasvatukseen Kannelmäessä ja Malminkartanossa
- Leikkipuistoista vertaistukea vanhemmille ja ohjattua toimintaa lapsille
- Huoltajat tutustuivat lauantaikoulupäivässä koulun arkeen Puistolassa





