Varhaiskasvatuksen sosionomilla on selkeä työnkuva Helsingissä
14.03.2023
Kuva: Antti Nikkanen
Varhaiskasvatuksen sosionomi suunnittelee, arvioi ja toteuttaa pedagogista toimintaa ja tukee lasten yksilöllistä oppimista lapsiryhmässä. Koulutustaustansa ja erityisosaamisensa ansiosta hän tuo lapsiryhmään ja omaan työtiimiinsä yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalipedagogisia näkökulmia ja osaamista.
– Helsingissä varhaiskasvatuksen sosionomit työskentelevät moniammatillisissa tiimeissä. Tämä on toimiva malli. Esihenkilömme ovat olleet erittäin tyytyväisiä sosionomien osaamiseen, joka on tärkeää eritoten lasten hyvinvoinnin, moniammatillisen työn ja perhekeskusajattelun näkökulmasta, sanoo Helsingin varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi.
Varhaiskasvatuksen sosionomin nimike on uusi, ja sosionomien kelpoisuusehdoissa on tehty viime aikoina muutoksia varhaiskasvatuslain uudistuksen vuoksi. Tänä vuonna ammattikorkeakouluista valmistuvatkin ensimmäiset varhaiskasvatuksen sosionomit uusilla kelpoisuuksilla.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Toimialajohtajan kevätvideo: "Tunnen suurta ylpeyttä henkilöstöstämme"
- Palkka-asioissa tapahtuu: Yleiskorotus kaikille elokuussa
- Kahluualtaita ja kavereita – leikkipuistoissa nautitaan kesästä / Plaskdammar och kompisar – njut av sommaren i lekparkerna
- "Hyvä lukutaito on voimavara" – Helsingin lukutaitotyön suuntaviivat piirrettiin toimialojen yhteistyössä
- Valvonta- ja laitosateriat siirtyvät Epassiin 1.6.
- Erityisopettaja varhaiskasvatuksessa: "Ohjaan ryhmässä lasta onnistumaan"
- Työväenopiston asiakastyytyväisyys on korkea ja opetus koetaan laadukkaaksi
- Pilotoimme pienten lasten kuulemista – eskarilaiset kertoivat mielipiteensä tulevasta koulumatkastaan / Förskolebarn berättar sin åsikt om sin kommande skolväg
- Värikäs satumaailma ihastuttaa Tapanilan ala-asteen portaikossa
- Tunnetko oman kulttuurikerhomme? – Kultsasta saat monia etuja / Känner du till vår alldeles egna kulturklubb? – I Kultsa får du många förmåner





