Vanhemmilta hyvää palautetta koululaisten aamutoiminnasta
12.12.2017
Aamutoimintaa järjestetään ennen varsinaisen koulupäivän alkua. Lapset saavat leikkiä, pelata, askarrella ja ulkoilla ohjatusti koulujen tiloissa ja pihalla.
Aamutoiminnalla halutaan tukea pienten koululaisten turvallista koulupäivää ja lapsiperheiden arkea. Toiminta on tarkoitettu 1.–2.-vuosiluokan oppilaille, mutta myös 3.–4.-luokkien erityisen tuen oppilailla on mahdollisuus osallistua toimintaan. Toimintaa ohjaavat koulunkäyntiavustajat, opettajat ja iltapäivätoiminnan ohjaajat. Perheet ovat olleet kiinnostuneita aamutoiminnasta ja lähteneet hyvin mukaan kokeiluun.
"Noin 95 prosenttia kaikista Helsingin kaupungin peruskouluista on järjestänyt kuluneen syyslukukauden aikana aamutoimintaa. Toimintaan on osallistunut yhteensä noin 2000 lasta eli noin 16 prosenttia 1.–2.-luokkalaisista", kertoo palveluvastaava Leena Palve-Kaunisto.
Vanhemmilta kysyttiin palautetta ensimmäisestä syksystä
Huoltajilta kyseltiin palautetta ja kehittämisehdotuksia verkkokyselyllä aamutoiminnan kokeilusta marras-joulukuun vaihteessa. Kyselyyn vastasi lähes 1400 huoltajaa. Palautteen perusteella lapset ovat viihtyneet toiminnassa hyvin ja huoltajat ovat olleet tyytyväisiä.
”Aamutoiminta on ihana palvelu pienille koululaisille! Turvallinen ja rauhallinen aamu ilman yksin oloa kotona.” – huoltajan palaute
Aamutoiminta koetaan erittäin tärkeäksi ja toiminnan toivotaan vakiintuvan. Toiminta mahdollistaa vanhempien työssäkäynnin, kun lapsi saa olla turvallisessa ja valvotussa toiminnassa kavereiden kanssa. Huoltajat toivovat monipuolista toimintaa, joka tukee koulupäivän alkua ja jaksamista koulussa. Ilmoittautumiseen ja päivittäiseen yhteydenpitoon toivotaan toimivia välineitä. Toiminnan toivottaisiin alkavan aikaisemmin kuin kokeilussa. Aamutoiminta on ajoittunut syksyn aikana pääosin kello 8-9 välille.
Uusia tiloja ja toimijoita etsitään
Parhaillaan selvitellään mahdollisuuksia järjestää aamutoimintaa peruskoulujen ohella myös muissa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tiloissa. Tavoitteena on löytää mahdollisimman joustavia koulukohtaisia ja alueellisia tilaratkaisuja. Myös toimintaan ilmoittautumista kehitetään ja selvitetään koulun ulkopuolisten toimijoiden mahdollisuuksia vastata aamutoiminnan järjestämisestä.
Leena Palve-Kaunisto iloitsee, että aamutoiminta on lähtenyt hyvin käyntiin.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- ”Kun investoimme kiusaamisen vastaiseen työhön, se tulee moninkertaisesti takaisin"
- Kevät on täällä – ota kaupunkipyöräetu käyttöösi
- Siirrettävä kontti tuo uusinta oppimisteknologiaa koulujen ja päiväkotien ulottuville
- ”Olen nyt itsevarmempi, kun puhun suomea” – työväenopiston selkolukupiirissä luetaan kirja ja keskustellaan siitä
- Esittävien taiteiden viikoilta puutut enää sinä!
- Tunnetko työkaverisi: Lukupiirien seremoniamestari
- Ristiinopiskelulla yksilöllisempiä opinpolkuja toisen asteen opiskelijoille
- OmaStadin budjetoinnin äänestystulos selvä: Kaskolle kaksi hanketta toteutettavaksi
- Föräldraföreningen vid Nordsjö lågstadieskola jobbar för hela skolan
- Arbis startar upp ny grundläggande utbildning för vuxna