Valmis lääketeknikko kiittää Stadin AO:n opettajia ja suosittelee lääkealaa lämpimästi
10.10.2022

Kuva: Jussi Helttunen
Alya Algburi teki lääkealan perustutkinnon nopeasti valmiiksi ja valmistui lääketeknikoksi Stadin ammatti- ja aikuisopistosta vuoden ja kahdeksan kuukauden opiskelun jälkeen.
Hän kertoo, että opintoja tukivat aiemmat fysiikan opinnot vanhassa kotimaassa Irakissa. Päätös hakeutua lääkealan opintoihin oli hyvä valinta jo siksi, että hän sai heti valmistuttuaan vakituisen työpaikan koneelliseen lääkkeiden annosjakeluun erikoistuneesta Pharmacista.
Ennen Helsinkiä ja Stadin AO:n opintoja Algburi asui muutaman vuoden Vaasassa ja opiskeli suomen kieltä. Työ lääketeollisuudessa oli kiinnostanut häntä pitkään.
Etäopiskelu tuki suomen oppimista
Opinnot Stadin AO:ssa alkoivat koronapandemian riehuessa, mikä tarkoitti normaalia enemmän etäopetusta. Algburi kertoo hymyssä suin, että tilanne oli tavallaan hänen onnensa. Etäopinnoissa käytettiin pelkästään suomea, sen sijaan koulussa kieli etenkin opiskelukavereiden kesken lipsahti helposti englanniksi tai arabiaksi.
Etäopiskelu toisin sanoen tuki suomen kielen oppimista.
Kaikeksi onneksi rajoitukset kuitenkin helpottivat, ja opintoihin kuuluvissa työharjoittelussa pääsi töihin oikeaan työpaikkaan.
Algburi teki ensimmäisen työelämässä oppimisen jakson apteekissa ja toisen Pharmacilla, jonne hän sai vinkin Stadin AO:n opinto-ohjaajalta. Hän kiittelee tuota vinkkiä edelleen.
– Olen viihtynyt täällä hienosti, ja minulla on hyvät työkaverit. Työ on melko itsenäistä, mutta aina jos tarvitsen neuvoa tai apua, voin pyytää sitä kollegoilta.
Opinnot antoivat hyvät valmiudet työelämään
Lääketeknikko työskentelee monissa erilaisissa lääkealan eri tehtävissä. Opintoihin kuuluu esimerkiksi tietotekniikkaa, lääkealan logistiikkaa ja laatutyön ammatillista osaamista.
Algburin mielestä opiskelu Stadin AO:ssa oli laadukasta ja antoi hyvät valmiudet työelämään.
– On erittäin hyvä, että opintoihin kuuluvaa harjoittelua ei tehdä koulussa vaan että on hakeuduttava harjoitteluun oikeisiin töihin. Käytännön oppii siten parhaiten.
Hän kertoo saaneensa harjoittelun aikana erittäin hyvää työn ohjausta sekä apteekissa että Pharmacilla.
Entä Stadin AO:ssa, oliko opetus koulussa hyvää?
– Totta kai! Opettajat oikeasti osaavat opettaa ja tuntevat myös alan käytännön työtä.
Algburi antaa erityiskiitokset opettajien kärsivällisyydestä ja auttamisen halusta. Jos jokin asia oli pikkuisenkin epäselvä, he selittivät ja auttoivat eteenpäin.
Tavoitteena jatko-opinnot yliopistossa
Algburgilla on tuntuma, että lääkealalla on töitä melko hyvin tarjolla. Hyvän ja sopivan työpaikan saaminen vaatii toki oma-aloitteisuutta – ja sopivuutta alalle.
Lääkkeiden kanssa toimimiseen vaaditaan tarkkuutta ja huolellisuutta. Hän suosittelee alaa, sillä se on mielenkiintoinen ja tarjoaa kehittymisen mahdollisuuksia.
Omat kehittymisen tavoitteet ovat selvillä: seuraavaksi tavoitteena on opiskelu farmaseutiksi yliopistossa.
Algburi viihtyy hyvin Pharmacilla eikä ole vaihtamassa työnantajaansa. Kaikeksi onneksi nykyinen työnantaja työllistää myös farmaseutteja.
Teksti: Kirsi Riipinen
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"