UkrainaTeam ohjaa toisen asteen ja vapaan sivistystyön palveluihin
10.06.2022

Kuva: Adobe Stock
Koska Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, tilapäisen suojelun piiriin on haeutunut Suomessa paljon ukrainalaisia. Kaskossa päätettiin maaliskuun alussa perustaa UkrainaTeam, joka tukee sodasta saapuneita toisen asteen ja vapaan sivistystyön ohjausprosessissa.
UkrainaTeamin toimintaa organisoidaan Stadin AO:n hakutoimiston kautta. Opiskelu- ja työelämäpalveluihin hakeutumista on kehitetty maaliskuusta alkaen ja parhaillaan suunnitellaan ja toteutetaan sisältöjä kesä-heinäkuulle.
– UkrainaTeamin toimintaideologia perustuu erityisesti siihen, että voimme tarjota toisen asteen palveluihin hakeutuvalle yhden vastaanottavan tiimin, jonka avulla ohjataan tarvittaviin toimiin, kertoo Stadin AO:n apulaisrehtori Petri Kallionpää.
Mukana Helsingin työväenopisto ja Helsingin aikuislukio
UkrainaTeamissa on mukana useita tekijöitä: nivelvaiheen asiantuntijoita, opinto-ohjaajia ja opintosihteeri hakutoimistosta, yrityskoordinaattoreita osaamiskeskuksesta sekä kuraattori, psykologi ja terveydenhoitaja. Ohjauksen tavoitteena on saada henkilö joko työllistymään, jolloin hän voi osallistua Stadin AO:n järjestämiin työllisyyttä edistäviin palveluihin, tai suomen kielen opintoihin, jolloin ohjauksen vastinparina toimivat Helsingin työväenopisto ja Helsingin aikuislukio.
UkrainaTeamin rakenne on joustava, joten toimintaa voidaan suunnata kulloistenkin tarpeiden mukaan. Tästä hyvä esimerkki on kesän toiminta, joka parhaillaan on käynnistymässä niin Stadin AO:ssa kuin Helsingin aikuislukiossa.
Lisäksi Helsingin työväenopistossa jatkuu suomen kielen opiskelu kesän alkuviikoille asti. Kesän aikana suomen kielen opintoja tarjoaa Helsingin aikuislukio, Stadin AO:n keskittyessä erityisesti työllisyyttä parantaviin toimiin ja ohjaukseen.
Henkilöstö loi kesäajan kokonaisuuden
UkrainaTeamissa on kesä-heinäkuussa Stadin AO:sta lähes 20 työntekijää, joten toimintaa saadaan organisoitua runsaasti. Mukana on niin opettajia, työvalmentajia, monikielisiä ohjaajia kuin yrityskoordinaattoreita. Stadin AO:n osalta kesän toiminta toteutetaan pääsääntöisesti Teollisuuskadun toimipaikassa.
– Meillä on innostunut, osaava ja aikaansaava henkilöstö, joka on nopealla aikataululla luonut kesä-heinäkuulle ukrainalaisia palvelevan kokonaisuuden, sanoo kesän toteutusta koordinoimassa ollut koulutuspäällikkö Satu Suihkonen.
Painopiste ja tavoite kesän toiminnassa on lisätä ukrainalaisten valmiuksia työllistymiseen – ohjauksen, tutustumisten ja erilaisten työnsaantia parantavien toimien avulla. Näitä ovat esimerkiksi CV-pajat, työturvallisuuskortit ja hygieniapassit.
Toiminnassa on pyritty huomioimaan myös se, että monilla osallistujilla on pieniä ja kouluikäisiä lapsia.
– Osa toiminnasta on suunniteltu niin, että lapset voivat olla siinä mukana, Suihkonen kertoo.
Kokonaisuudessaan UkrainaTeamin toiminnassa tärkeänä osana on yhteistyö eri sidosryhmien kanssa. Suomen punainen risti ja Vallilassa toimiva Ukraina Help Center ovat hyviä esimerkkejä yhteistyön monimuotoisuudesta.
– Erityisen hienoa on, että yritykset ovat lähestyneet Stadin AO:ta – ne ovat valmiina työllistämään ukrainalaisia matalalla kynnyksellä, Kallionpää toteaa.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"