Työyhteisöt voivat hakea tukirahaa yhteiseen virkistäytymiseen
15.02.2023
Kuva: Laura Dove
Virkistäkää mieltä ja kehoa yhdessä työyhteisön kanssa vapaa-ajalla! Hakea voi korkeintaan 1000 euron avustusta työajan ulkopuolella tapahtuvaan yhteiseen tekemiseen.
Voitte valita, haluatteko lähteä liikkumaan tai nauttimaan yhdessä kulttuurista. Vain mielikuvitus on rajana! Aikaisempina vuosina suosittuja virkistyskohteita ovat olleet muun muassa keilaus, jooga ja hohtogolf. Tänä vuonna virkistysmahdollisuutta on laajennettu myös kulttuuriin, eli voitte valita vaikka retken museoon tai teatteriin.
Sähköinen hakemus
Voitte täyttää lomakkeen, kun tiedätte valitsemanne palvelun palveluntarjoajan Y-tunnuksen. Hakemuksia otetaan vastaan niin kauan, kun määrärahaa riittää. Katso tarkemmat ohjeet hakuun intran virkistystoiminnan sivuilta.
Muista myös muut liikunta- ja kulttuuriedut
Henkilöstöliikunta järjestää kaupungin työntekijöille monenlaista liikkumismahdollisuutta. Tarjolla on ryhmäliikuntatuntien lisäksi esimerkiksi lajitutustumisia, kuntosalialennuksia, uintia sekä SATS Online palvelu. Muista myös käyttää kertaluontoinen Epassissa oleva liikunta- ja kulttuurietu vuoden loppuun mennessä.
Henkilöstöalennusta saa myös esimerkiksi monista suosituista juoksutapahtumista; Naisten kymppi, LadieSmile ja Helsinki City Running Day. Intran henkilöstöetujen liikkumisosiosta löydät nämä ja myös muita mielenkiintoisia etuja.
Kaskolla on lisäksi oma kulttuurikerho, Kultsa, joka järjestää säännöllisesti mahdollisuuksia nauttia ajankohtaisista kulttuuritapahtumista.
Tilaa liikuntatiedotteet sähköpostiisi
Lähetä yhteystietosi (nimi, toimiala ja palvelukokonaisuus sekä sähköpostiosoitteesi – ensisijaisesti työsähköpostiosoite) osoitteeseen henkilostoliikunta@hel.fi. Samaan osoitteeseen voit laittaa viestiä, jos haluat pois jakelusta. Muista laittaa viestiin näkyviin poistettava sähköpostiosoite.
Teksti: Aija Kortesmaa ja Hanna Palmén
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Työväenopiston ja Arbiksen kurssioppaat jäävät historiaan / Arbis och Työväenopistos kurskataloger blir historia
- Koulun yhteinen lukutunti ja muut keinot edistävät lukutaitoa erityiskoulussa
- Norsens läsråd tipsar: du behöver inte läsa ut den där boken
- Henkilöstökassa – mikä se on ja miksi siihen kannattaa liittyä?
- Stadin AO:ssa kehitetään yrittäjyyskasvatuksen kulttuuria
- Kaskolle kolme OmaStadi-hanketta toteutettavaksi – katso mitkä ne ovat
- Päiväkoti Verkkosaaren 4–5-vuotiaat tekevät maailmanympärimatkaa
- Kankarepuiston päiväkodin lapset ja aikuiset rakensivat oman Huvikumpu-leikkimaailman
- KOTIVA-toiminta opettaa suomea pienten lasten vanhemmille
- Kuraattorit: "On tärkeää olla tukemassa ja kulkemassa rinnalla"





