Työyhteisön kehittämiskohteet valitaan Kunta10-tuloksista
14.02.2023

Kuva: Adobe Stock
Työyhteisöt ovat käsitelleet alkuvuoden Kunta10-tuloksia kasvatuksessa ja koulutuksessa. Moni yksikkö on jo kirjannut vahvuuksia ja kehittämiskohteita Kunta10-portaaliin.
Työhyvinvoinnin tilasta, työn voimavaroista ja tarvittavista kehittämistoimista on tärkeää käydä keskustelua työyhteisössä. Esihenkilö kirjaa yhdessä sovitut toimenpiteet Kunta10-portaaliin helmikuun loppuun mennessä. Samalla voidaan sopia, miten ja milloin kehittämistoimien etenemistä seurataan.
– Pidän tärkeänä, että jokaisessa työyhteisössä käydään avoimesti keskustelua tuloksista ja iloitaan onnistumisista ja vahvuuksista. Myös kehittämiskohteisiin on tartuttava rohkeasti, niin työyhteisöissä kuin toimialalla yhteisesti, toimialajohtaja Satu Järvenkallas sanoo.
Hyvä lähijohtaminen ja kuormittava arki näkyvät
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan Kunta10-tulokset kertovat, että hyvä ilmapiiri ja yhteistyötaidot kannattelevat Kaskon työyhteisöjä haastavinakin aikoina. Kunta10-kyselyyn vastanneista kaskolaisista suurin osa pitää työyhteisöään yhteistyökykyisenä ja ilmapiiriä hyvänä. Työ koetaan mielekkääksi ja lähiesihenkilöiden työhön ollaan tyytyväisiä.
Työpaineet ja työstressi ovat lisääntyneet. Osa vastaajista kokee työstressiä, eli työhön liittyy paljon paineita ja vain vähän hallinnan tunnetta. Palautuminen työpäivän rasituksista ei aina onnistu. Työmäärän lisääntyminen entisestään nähdään uhkana, ja aiempaa harvempi kokee voivansa vaikuttaa muutoksiin töissä.
Kaikkiaan tuloksissa heijastuu viime vuosien kuormittava arki, jonka keskellä on onneksi myös hienoja voimavaratekijöitä.
Työhyvinvointisuunnitelma mukaan Kunta10-keskusteluun
Toimialan yhteiset suuntaviivat työhyvinvoinnin edistämiselle linjataan työhyvinvointisuunnitelmassa, joka kannattaa käsitellä yhdessä Kunta10-tulosten kanssa. Suunnitelmaa ja siihen liittyvää työskentelypohjaa voi hyödyntää työyhteisön tai yhteistoimintafoorumin Kunta10-käsittelyssä ja työhyvinvointikeskusteluissa.
Hyviä kysymyksiä Kunta10-keskusteluun ovat esimerkiksi:
- Mitkä ovat tulosten perusteella työyhteisömme vahvuuksia ja mitkä kehityskohteita?
- Mikä on muuttunut edelliseen mittaukseen verrattuna ja miksi?
- Miten työyhteisömme vahvuudet ja kehityskohteet näkyvät arjessa/ asiakkaille?
- Miten ylläpidämme ja hyödynnämme vahvuuksiamme?
- Missä haluamme kehittyä seuraavaksi ja miten sen teemme? Mitkä ovat seuraavat konkreettiset (pienet) askeleet?
Työyhteisön Kunta10-keskustelussa voi käyttää apuna myös Henkilöstökyselyiden Helvi-virtuaaliohjaajaa.
Kohdennettu työyhteisötuki
Jos työyhteisön Kunta10-tulokset huolestuttavat, työyhteisölle on tarjolla tarvittaessa tukea kehittämistoimien suunnitteluun ja toteutukseen sekä tilanteen parantamiseen.
Kohdennettu työyhteisötuki on räätälöityä tukea, joka perustuu henkilöstökyselyiden tuloksiin sekä muihin valikoituihin mittareihin. Työyhteisöjä tuetaan tarpeen mukaan, systemaattisesti ja oikea-aikaisesti. Ketään ei jätetä yksin. Tukitoimet valitaan juuri siihen tarpeeseen, joka työyhteisössä on. Kehittämistoimina on käynnistetty esimerkiksi pedagogisen osaamisen vahvistamista, yhteistyökäytäntöjen kehittämistä sekä johtamisen tukea.
Joka toinen vuosi
Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimus toteutetaan joka toinen vuosi 11 kunnassa. Tänä vuonna kyselyyn vastasi 64 prosenttia kyselyn saaneista kaskolaisista.
Helsinki on ollut mukana Kunta10-tutkimuksessa vuodesta 2014 asti.
Lue lisää:
Kohdennetusta tuesta työyhteisöille
Kaskon Kunta10-tuloksista
Henkilöstökyselyiden Helvi-virtuaaliohjaaja
Teksti:
Aija Kortesmaa ja Hanna Jurvansuu
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"