Tunnetko työkaverisi: Liitutaulujen fanittaja

21.08.2024

Nuorten kohtaaminen ja auttaminen on Kiia Hakkalan sydämessä. Kuva: Nina Dale

Kuka olen:

Kiia Hakkala. Työskentelen Helsingin medialukiossa S2-opettajana. Opetan myös vähän äidinkieltä ja teen osittain hallintoavustajan töitä.

Parasta työssäni:

Nuoret. Se, kun voi jollain tavalla auttaa heitä ihan missä tahansa, opetuksessa ja kaikessa muussa. Kohtaamiset ovat tärkeitä. Kun huomaa, että opiskelija vähän tarvitsee sitä, että joku kysyy kuulumisia tai auttaa arkeen liittyvissä asioissa. Se tekee työstä merkityksellistä.

Haastavinta työssäni:

Tässä työssä pitää pysyä perässä ihan hirveän monessa asiassa. On usein niin montaa rautaa samaan aikaan tulessa. Nuoria on paljon ja töitä on paljon – aina voisi tehdä vähän lisää. Työn rajaaminen on välillä vaikeaa: missä vaiheessa antaa itselleen luvan lopettaa ja toteaa, että tämä on tarpeeksi hyvä?

Intohimoni:

Liikkuminen. Käyn kuntosalilla aika paljon, se on minulle henkireikä. Käyn toiminnallisen harjoittelun salilla, jossa tehdään kaikki ryhmässä tai parin kanssa. Sosiaaliset kontaktit ovat muutenkin tärkeitä; ystävät ja se että voin viettää aikaa erilaisten ihmisen kanssa. On hyvä saada välillä ajatukset kokonaan muualle. Sekä työni että harrastukseni ovat molemmat aika intensiivisiä. Tarvitsen aikaa myös rauhoittumiselle yksin, jolloin esimerkiksi luen tai katson sarjaa.

Kiia rakkaan harrastuksensa parissa. Kuva: Tero Laitinen

Parasta Helsingissä juuri nyt:

Helsinki on samaan aikaan kaupunkia ja luontoa. Elokuussakin vielä ehtii uimaan mattolaiturilta tai mistä vain. Kun vain lähtee kävelemään, löytää hienoja ja rauhallisiakin paikkoja uimiselle.

Tätä ette tienneet minusta:

Minulla on aina kaikenlaisia käsitöitä kesken. Monelle on yllätys, että ylipäätään teen niitä. Nyt olen innostunut pienten laukkujen virkkaamisesta. Talvisin neulon, ja olen myös tehnyt paljon koruja. Se on vastapainoa kaikelle, siinä ei tarvitse paljon ajatella.

Lapsuusmuistoni päiväkodista tai koulusta:

Alakouluikäisenä ajattelin, että liitutaululle piirtäminen on aivan sairaan siistiä! Haaveilin sen vuoksi jo silloin siitä, että haluan olla opettaja. On aika traagista, että niitä liitutauluja ei enää ole! Tussitaulu ei ole ollenkaan sama asia.

Mieleen jäänyt kommellus töissä/ työurallani:

Se, mitä jokaiselle opettajalle varmaankin joskus käy: unohdin mennä oppitunnille! Opiskelijat tulivat sitten hakemaan minua opehuoneesta. Sanoin kollegalle, että ”sano niille, että juon nyt kahvia”. Kollega totesi opiskelijoiden kertoneen, että minulla on oppitunti. Ahaa, okei! Toisaalta hienoa, että nuoret tulivat hakemaan opettajaa eivätkä lähteneet itse kahville. Se osoittaa, että he arvostavat opetusta ja haluavat oppia.

Tätä henkilöstöetua suosittelen:

Kaupungin henkilöstön oma saari, Iso Iiluoto. Se on listallani ensimmäisenä, mihin haluan mennä.

Mottoni:

Muista pitää itsestäsi huolta, jotta jaksat antaa itsestäsi myös muille.

Tällä palstalla toimialamme työntekijät tulevat tutuiksi. Kenestä haluaisit lukea? Kenellä on kiehtova tausta, värikäs elämä tai parhaat jutut? Lähetä vinkkisi osoitteeseen: kasko.viestinta@hel.fi.