Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija

11.06.2025

Edon Naili työpöytänsä takana opetustilassa Malmilla. Kuva: Nina Dale

Kuka olen:

Olen Edon Naili, työskentelen hammastekniikan ammattiopettajana Stadin ammattiopiston Vilppulantien toimipaikassa. Olen tehnyt pitkään sijaisuuksia ja ollut täällä nyt kaksi vuotta yhtäjaksoisesti. Olen valmistunut tästä samasta paikasta vuonna 2011, eli tilat ovat minulle tutut myös opiskelijan roolissa. Valmistuttuani olin ensin muutaman vuoden töissä ja sitten hankin opettajan pätevyyden ja palasin tänne opettamaan.

Sain Suomen kansalaisuuden opiskellessani ammattikorkeakoulussa Metropoliassa. Juureni ovat Kosovossa, mistä vanhempani ovat kotoisin. Itse olen syntynyt Saksassa ja ymmärrän yhä tosi hyvin saksan kieltä. Muutimme Suomeen, kun olin seitsemänvuotias.

Parasta työssäni:

Jokainen päivä on vähän erilainen kuin toinen! Opetan ammattiaineita, ja opiskelijoilta tulee aina uutta näkökulmaa asioihin. Jos opiskelija esimerkiksi tekee vahingossa jotakin eri tavalla, voi tulla ahaa-elämys: näinkin voi tehdä! On kivaa olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja soveltaa asioita.

Intohimoni:

Käsipallo. Asun Riihimäellä, ja siellä on käsipalloseura nimeltä Riihimäen Cocks. Toimin seurassa minipoikien joukkueenjohtajana ja tulevien F-tyttöjen valmentajana. Kummassakin joukkueessa on oma lapseni mukana, joten otin haasteen vastaan! Käytän tähän toimintaan useita tunteja viikossa. Pelaan itsekin äijäjengissä kerran viikossa, ikähaarukkamme joukkueessa on noin 20–60 vuotta. Käsipalloa harrastetaan enemmän suomenruotsalaisilla rannikkoseuduilla, ja Riihimäki on mukana vähän erikoisena poikkeuksena.

Haastavinta työssäni:

Haastavinta on konkreettisesti opettaa tätä ainetta opiskelijoille. Nykyisin monilla opiskelijoilla on ongelmia tulla kouluun ja kuunnella opetusta. Yritämme kuitenkin kaikki täällä parhaamme motivoidaksemme opiskelijoita. Ihmisten elämäntyyli on nykyisin aika lyhytpinnainen: kaiken pitäisi tapahtua heti.

Lapsuusmuistoni päiväkodista tai koulusta:

Muistan lapsuudesta hauskan ajan vastaanottokeskuksessa Perniön seudulla, siellä oli mukava leikkiä yhdessä muiden lasten kanssa. Vanhemmillamme oli varmasti murheita mietittävänään, mutta meille lapsille se oli kivaa aikaa. Muistan, että pyöräiltiin ja saunottiin ja että lapsia ja leikkikavereita oli paljon. Kävin myös pari ensimmäistä luokkaa koulua Perniössä. Minut otettiin ihan hyvin joukkoon mukaan.

Edon on tuttu näky käsipallokentillä Riihimäellä.

Tätä ette tienneet minusta:

Osaan vähän jonglöörata kolmella pallolla.

Mieleen jäänyt kommellus töissä:

Tämä on vähän ikävämpi tapaus. Käsittelemme metallitöissä tosi kuumia esineitä. Opiskelija oli ottanut ilman lupaa, omatoimisesti työnsä 950-asteisesta uunista ulos ja asettanut sen pöydälle. Tartuin esineeseen, koska en tiennyt sen olevan kuuma. Pudotin sen heti kädestäni ja laitoin käden välittömästi kylmään veteen. Sormiin tuli aika mukavankokoiset rakkulat, mutta onneksi ne paranivat heti viikonlopun aikana. Opiskelija oli todella pahoillaan tapahtuneesta. Tapaus muistuttaa hyvin siitä, miksi työskentelyohjeet ovat olemassa ja miksi niitä pitää noudattaa: yksin ei tehdä, vaan opettaja on aina vieressä.

Parasta Helsingissä juuri nyt:

Kesä ja monet hienosti järjestettävät tapahtumat! Varsinkin lapsille suunnatut tapahtumat ovat tulleet perheelleni tutuiksi.

Tätä henkilöstöetua suosittelen:

Epassi on hyvä etu. Sen ansiosta voi mennä esimerkiksi koko perheen kanssa Serenaan viihtymään.

Mottoni:

Ei kannata luovuttaa ikinä. Valoa on aina tunnelin päässä.

 

Tällä palstalla toimialamme työntekijät tulevat tutuiksi. Kenestä haluaisit lukea? Kenellä on kiehtova tausta, värikäs elämä tai parhaat jutut? Lähetä vinkkisi osoitteeseen: kasko.viestinta@hel.fi.