Tulospalkkiot vuodelta 2019 maksetaan 31.3.2020
18.03.2020

Tunnelmia Helsinki Education Weekiltä viime marraskuussa. Kuva: Maija Astikainen
Vuoden 2019 tulospalkkio- eli tupa-tavoitteet toteutuivat hyvin, peräti 95-prosenttisesti. "Kiitos hyvästä tuloksesta kuuluu koko kasvatuksen ja koulutuksen henkilöstölle ja esimiehille", toimialajohtaja Liisa Pohjolainen painottaa.
Päätös kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiojärjestelmän toteutumisesta vuonna 2019.
Tulospalkkiot maksetaan 31.3.2020.
Vuoden 2020 tulospalkkiotavoitteet
Vuoden 2020 tulospalkkiotavoitteet on valmisteltu kaupungin uudistettujen periaatteiden mukaan, ja tavoitteet on kytketty entistä tiiviimmin kaupungin strategioiden toteuttamiseen.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on viisi strategiatavoitetta 2020. Näistä kaksi on sitovia tavoitteita, jotka lautakunta hyväksyi talousarviokäsittelyn yhteydessä, ja toinen näistä kahdesta on myös toimialan tupa-tavoite. Lisäksi on kaksi muuta tupa-tavoitetta sekä esimiehille oma tupa-tavoitteensa. Tupa-tavoitteita on käsitelty muun muassa toimialan palkitsemisryhmässä ja toimialan henkilöstötoimikunnassa.
Toimialamme viisi keskeistä 2020 strategiatavoitetta – Kun toteutat näitä, toteutat kaupungin strategiaa:
1. Mahdollistamme jokaiselle oppijalle yksilöllisesti sopivia tapoja oppia ja opiskella (sitova tavoite, lautakunnan hyväksymä)
2. Käytämme koko kaupunkia oppimisen ja työnteon ympäristönä (sitova tavoite, lautakunnan hyväksymä ja tupa-tavoite)
3. Vastuullinen taloudenpito, tuottavuus/yksikkökustannukset (tupa-tavoite)
4. Asukas- ja käyttäjätyytyväisyys (tupa-tavoite)
5. Valmentava johtamisen tavoite (tupa-tavoite, palvelun päälliköille)
Lisäksi on johdon tulospalkkiojärjestelmä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla se koskee toimialajohtajaa, palvelukokonaisuuksien johtajia ja hallintojohtajaa.
Mitä tavoitteet tarkoittavat varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, Stadin ammatti- ja aikuisopistossa ja työväenopistoissa? Entä mitä ne tarkoittavat toimialan hallinnossa? Miten itse kukin voi vaikuttaa onnistumiseen? Tavoitteita ja niille asetettuja mittareita käsitellään työpaikkakohtaisesti yhdessä johdon ja henkilöstön kanssa.
Tulospalkkiojärjestelmän rahoitus
Tulospalkkiojärjestelmä on omarahoitteinen siten, että tulospalkkiot rahoitetaan koko kaupungin toimintamenotavoitteen alituksesta. Rahoituspohja on kaupunkitasoisesti yhteinen toimialoille ja virastoille; jokainen organisaatio vaikuttaa siihen osaltaan.
Tulospalkkioihin on käytettävissä enintään 4 prosenttia toimialan toteutuneesta vuotuisesta säännöllisen työajan palkkasummasta. Lopulliseen summaan vaikuttaa tavoitteiden toteutuminen ja tosiasiallisesti käytettävissä olevan rahoituksen määrä.
Lue lisää tulospalkkiojärjestelmästä kaupungin Helmi-intrassa: Henkilöstö > Palkka ja palkitseminen > Palkkiot > Tulospalkkiot
Maailman toimivin kaupunki – Helsingin kaupunkistrategia 2017–2021
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"