Tuloksellista työtä – Helsingin perusopetus sai kiitosta asiakaskyselyssä

18.09.2024

Uutisen kuva

Kuva: Jefunne Gimpel

Lue uutinen ruotsiksi
Lue uutinen englanniksi

Perusopetuksen asiakaskyselystä selviää, että oppilaat ja heidän huoltajansa ovat tyytyväisiä kouluun ja opetukseen. Pienten koululaisten iltapäivätoiminta sai erityisen hyvää palautetta. Kysely toteutettiin Helsingin kaupungin suomen- ja ruotsinkielisissä kouluissa sekä erityiskouluissa helmi–maaliskuussa 2024.

Helsingin perusopetusta arvioivat ensimmäisen, viidennen ja kahdeksannen luokan oppilaat sekä heidän huoltajansa. Kyselyyn vastasi lähes 8 000 oppilasta ja 4 000 huoltajaa.

– Kiitämme kaikkia oppilaita ja heidän huoltajiaan kyselyyn vastaamisesta, kommentoivat suomenkielisen perusopetuksen perusopetusjohtaja Outi Salo ja ruotsinkielisen perusopetuksen päällikön sijainen Agneta Eklund.

Kyselyyn vastanneiden huoltajien kokonaistyytyväisyys kouluun ja opetukseen on edelleen korkealla tasolla ja pysyi samalla tasolla kuin edellisestä mittauksesta kaksi vuotta sitten. Oppilaiden tyytyväisyys laski hieman. Huoltajien kokonaistyytyväisyys oli 6,0 ja oppilaiden 5,5 asteikolla 1–7.

Yhteistuloksen suurin ero on 1. ja 8. luokan tyttöjen antamissa arvioissa (6,07 – 4,61). Väittämien kanssa samaa mieltä olivat eniten ekaluokkalaiset 81 %, kun 8.-luokkalaisten lukema oli 59 %. Huoltajienkin osalta oli huomattavissa samaa: 1.-luokkalaisten huoltajat ovat väittämien kanssa eniten (5,96) samaa mieltä, kun taas 8.-luokkalaisten huoltajat vähiten (5,66).

Tuloksellista työtä oppimisen ja hyvinvoinnin eteen

Huoltajien tyytyväisyys ekaluokkalaisten koulun aloitukseen 6,1 pysyi lähes edellisen mittauksen 6,2 tasolla asteikolla 1–7. Vanhempien antama kouluarvosana iltapäivätoiminnan laadulle ja tyytyväisyydelle on edelleen 8,5.

Kodin ja koulun yhteistyötä huoltajat arvioivat esimerkiksi kertomalla, tiedottaako koulu toiminnastaan aktiivisesti tai onko opettajaa helppo lähestyä lapseen liittyvissä asioissa. Hyvinvointikysymyksissä tiedusteltiin esimerkiksi, kohdellaanko lasta koulussa arvostavasti, tuetaanko kaverisuhteita ja puututaanko kiusaamiseen.

– Huoltajien hyvät arviot hyvinvoinnista, oppimisympäristöstä sekä kodin ja koulun yhteistyöstä kertovat, että kouluissa on tehty tuloksellista työtä oppilaiden oppimisen ja hyvinvoinnin eteen. Tästä työstä kiitos kuuluu erityisesti opettajille, jotka tekevät joka päivä erinomaista työtä oppilaiden kanssa, Salo korostaa.

Oppilaiden vastauksissa iltapäivätoiminta sai parhaan arvion, ja vastauksissa korostui myös kavereiden merkittävä rooli

Kokonaistyytyväisyys laski hieman

Oppilaskyselyn kokonaistulos oli 5,4 asteikolla 1–7. Oppilaiden arvio mahdollisuudestaan osallistua oli 4,7, opiskelu ja sen tuki sai arvosanaksi 5,4, hyvinvointi 5,7, tilat ja kouluympäristö 5,5 ja kokonaistyytyväisyys 5,5. Iltapäivätoiminta sai kuudesta osa-alueesta parhaimman tuloksen, 6,0.

Osallistuminen, opiskelu ja sen tuki, hyvinvointi, tilat ja kouluympäristö sekä kokonaistyytyväisyys laskivat hieman edellisestä kyselystä, ja iltapäivätoimintaan liittyvissä arvioissa pysyttiin edellisen mittauksen tasossa.

Korkeimmat tulokset saatiin alla oleviin yksittäisiin kysymyksiin:

  • minulla on kavereita koulussa (6,53)
  • minulla on iltapäivätoiminnassa kavereita (6,32)
  • saan koulussa apua, jos oppiminen on minulle vaikeaa (6,03)
  • saan apua kotitehtävien tekoon, silloin kun sitä tarvitsen (6,02)
     

Matalimmat tulokset saatiin näihin kysymyksiin:

  • koulussa on minua kiinnostavia kerhoja (4,01)
  • voin joskus valita itse, miten oppitunnilla työskennellään (4,30)
  • arviointi auttaa minua oppimaan (4,70)
  • minusta tuntuu yleensä kivalta mennä kouluun (4,92)

Yli 8 000 avovastausta

Opiskelua ja sen tukea oppilas arvioi pohtimalla, saako hän koulussa apua, jos oppiminen on vaikeaa, tai saako hän koulussa kehuja ja kannustusta. Hyvinvointikysymyksissä kartoitettiin kaverisuhteita, kiusaamiseen puuttumista sekä sitä, onko koulussa aikuista, jolle oppilas voi puhua asioistaan.

Tiloja ja kouluympäristöä oppilaat arvioivat vastaamalla esimerkiksi turvallisuuden kokemukseen koulussa sekä siihen, opiskeleeko luokka myös koulurakennuksen ulkopuolella.

Oppilaat vastasivat myös kysymyksiin ”mikä koulussasi on erityisen hyvää” ja ”miten koulustasi voitaisiin tehdä vielä parempi”. Avovastauksia edelliseen kertyi 4 059 ja jälkimmäiseen 3 932. Oppilaat kokivat – kaikissa ikäluokissa – erityisen hyväksi kaverit. Ensimmäisen vuoden oppilaat toivoivat eniten koulupäivään lisää leikkiä ja liikuntaa, ja vanhemmat oppilaat ystävällisyyttä ja vähemmän riitatilanteita.

Suurin osa vastasi suomeksi

Huoltajat saattoivat vastata kyselyyn kuudella eri kielellä. Huoltajat vastasivat ylivoimaisesti eniten suomeksi (3526), mutta arvioita saatiin myös englanniksi (168), ruotsiksi (185), venäjäksi (48), arabiaksi (16) ja viroksi (10). Aktiivisimmin vastasivat ekaluokkalaisten vanhemmat.

Valtaosa oppilaista vastasi kyselyyn suomeksi. Ruotsinkielisiä vastauksia kertyi 568 ja englanninkielisiä 267.

Ekaluokkalaisten kyselyn tukena toimivat ”hymynaamat”, ja ekaluokkalaisilta kysyttiin koulun lisäksi iltapäivätoiminnasta. 5.- ja 8.-luokkalaisten kyselyssä oli yhteensä 25 väittämää, kaksi avokysymystä sekä yksi palautekysymys.

Koulut käsittelevät tuloksiaan rehtorin johdolla

Asiakaskysely on tärkeä väline Helsingin perusopetuksen kehittämisessä. Tuloksia käydään läpi syksyllä 2024 yhdessä niin oppilaiden kanssa kouluissa kuin huoltajien kanssa vanhempainilloissa. Asiakaskyselyn vastausprosentti nousi huoltajilla 26 prosenttiin ja laski oppilailla 52 prosenttiin, kun vuonna 2022 vastausprosentit olivat 25 ja 57.

– Asiakastyytyväisyyskyselyn avulla seuraamme koulujen toimintaa ja saamme kyselystä tärkeää kehittämispalautetta niin kaupunkitasoisesti kuin jokaisen koulun kohdalla erikseen. Kyselyn tulokset antavat arvokasta tietoa kouluyhteisölle oman toiminnan kehittämiseen yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Etenkin oppilaiden avovastauksissa on kiitosta ja kehittämisehdotuksia, joita on hyvä tarkastella yhteisesti koululla, Eklund sanoo.