Tulevaisuuden oppimista kehitetään koulujen ja yritysten yhteistyönä
19.04.2018

Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt -hanke käynnistyi alkuvuonna. Mukana on nyt seitsemän koulua. Ensimmäiset nopeiden kokeilujen haasteet käynnistyvät ja niiden julkistustilaisuus on 16. toukokuuta.
Hankkeen päätavoitteena on vahvistaa oppimiseen sekä erilaisiin älykkäisiin fyysisiin ja virtuaalisiin oppimisympäristöihin liittyviä palveluja, tuotteita ja teknologioita kehittävien ja tarjoavien yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Yrityspainotuksesta huolimatta koulut, opettajat ja oppilaat ovat hankkeessa keskeisessä asemassa.
Hankkeen päätoteuttajana on Helsingin kaupunki. Lisäksi mukana on kahdeksan muuta toteuttajaa. Helsingissä hanke kuuluu ja näkyy kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla ja kaupungin elinkeino-osaston toiminnassa, sillä hanketta on valmisteltu yhteistyössä molempien kanssa. Hankkeessa haetaan myös synergiaetuja kaupungin sisällä.
"Haasteiden etsiminen koulutyön arjesta on hyödyksi kaikille"
Hankkeen myötä käynnistetään tänä keväänä ensimmäiset nopeiden kokeilujen haasteet. Kyseessä ovat koulujen arjesta tarvelähtöisesti etsittävät haasteet, joiden tarkoituksena on pureutua koulujen arkielämän ongelmiin. Kouluista etsittävät haasteet muotoillaan yhdessä opettajien kanssa, ja yritykset esittävät niiden ratkaisemiseksi omat ehdotuksena. Yritysten tuotteita lähdetään kokeilussa neljän kuukauden ajan kehittämään yhdessä opettajien ja oppilaiden kanssa.
”Haasteiden etsiminen koulutyön arjesta on hyödyksi kaikille ja on uusi lähtökohta sekä yrityksille että kouluille”, toteaa hankkeen projektipäällikkö Anna Rantapero-Laine. Opettajat ovat keskeisessä roolissa: he pääsevät aitiopaikalta näkemään, mikä kaikki on nykytekniikalla mahdollista ja vaikuttamaan mihin suuntaan koulutusalan tuotteita kehitetään.
Opettajien pedagoginen asiantuntijuus saadaan hyötykäyttöön hankkeen kautta entistä laaja-alaisemmin.
”Yhteiskehittämisen myötä opettajilla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan tulevaisuuden tuotteiden laatuun, ja uudet tuotteet syntyvät aidosta tarpeesta”, Rantapero-Laine sanoo.
Tarvelähtöistä tuotekehittelyä
Tarvelähtöinen ajattelu palvelee sekä kokeiluun sitoutuneita yrityksiä että kouluja uudella tavalla. Yritykset pääsevät kehittämään tuotteita, jotka aidosti vastaavat opetuksen ja kouluarjen tarpeisiin. Lisäksi prosessi tarjoaa myös oppilaille ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä osallistumaan yritysten tuotekehitysprosesseihin ja tätä kautta tutustumaan yritysten arjen toimintaan.
Hankkeessa on tällä hetkellä mukana seitsemän koulua Helsingin kaupungista, mutta hankkeen edetessä kouluja saatetaan ottaa mukaan enemmän. Koulut ovat lähteneet innostunein mielin mukaan hankkeeseen ja etsimään haasteita koulutyön arjesta. Ensimmäisten haasteiden julkaisutilaisuus pidetään Helsingissä 16.5.2018.
Koko kaupunki oppimisympäristöksi
Hankkeessa kehitetään myös koko kaupunkia oppimisympäristönä. Esimerkiksi Helsingissä haetaan ratkaisuja kaupunginmuseon pienoismallin pelillistämiseen lisätyn todellisuuden avulla ja pohditaan kaupunkikirjasto Oodin teknisiä ratkaisuja. Lisäksi haetaan ratkaisuja kestävän kehityksen edistämiseksi opetussektorilla.
Vuoden 2020 huhtikuun loppuun kestävä hanke on saanut rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta ja on osa 6Aika-strategiaa.
Lisätietoja: Projektipäällikkö Anna Rantapero-Laine, anna.rantapero-laine@hel.fi ja yritysasiamies Raigo Megerild, raigo.megerild@hel.fi
Kuva: Shutterstock
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"