Tule mukaan viettämään saamen kielten viikkoa 24.–30.10.
10.10.2022

Kuva: Aleksi Salonen
Saamen kielten viikolla on hyvä tilaisuus tutustua saamen kieliin ja kulttuuriin. Tiistaina 25. lokakuuta klo 13–16 järjestetään kieliviikon kunniaksi myös webinaari kasvatuksen ja koulutuksen henkilöstölle. Webinaarissa pääsee tutustumaan saamelaiskulttuuriin ja kuulemaan saamenkielisestä varhaiskasvatuksesta ja opetuksesta.
Saamen kielten viikko järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019 osana YK:n kansainvälistä alkuperäiskansojen kielten vuotta. Kieliviikkoa on vietetty siitä lähtien Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Sen tavoitteena on lisätä saamen kielten ja kulttuurin tuntemusta.
Lisätietoa kieliviikosta Saamelaiskäräjien sivulta ja saamen kielten viikon sivuilta
Saamen kieliin ja kulttuuriin liittyviä tehtäviä varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen, alakouluihin, yläkouluihin sekä toiselle asteelle löytyy Opehuoneesta.
Tiesitkö, että
• Helsinki on Oulun jälkeen Suomen toiseksi suurin saamelaiskylä.
• Helsingin päiväkoti Susannassa opitaan saamen kieltä ja kulttuuria Luopmánat-varhaiskasvatusryhmässä, johon myös lähikuntien saamenkielisten perheiden lapset ovat tervetulleita. Katso Luopmánat-ryhmää esittelevä video.
Voit myös seurata Luopmánat-ryhmän toimintaa Instagramissa.
• Helsingissä voi opiskella pohjoissaameksi Pasilan peruskoulun suomi-saame-luokalla. Voit kurkistaa Pasilan peruskoulun saamenkieliseen luokkaan videolta.
Lisätietoja:
Tiia Huotari
Projektikoordinaattori
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
(09) 310 32625,tiia.huotari@hel.fi
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"