Tokaluokkalaiset taideretkellä tänäkin vuonna
15.12.2020

Helsingin kaupungin peruskoulujen 2.-luokkaisten taideretki on jo muodostunut perinteeksi. Tänä vuonna kaikki Helsingin kaupungin peruskoulujen 2.-luokkalaiset on kutsuttu kokonaan virtuaalisena toteutettavalle taideretkelle.
Tokaluokkalaisten taideretki järjestetään yhteistyössä Helsingin juhlaviikkojen, Nykytaiteen museo Kiasman, Helsingin kaupunginorkesterin ja Musiikkitalon kanssa.
”Jo perinteeksi muodostunut Tokaluokkalaisten taideretki avaa ovia taiteeseen ja kulttuuriin. Tavoitteena on tarjota yhdenvertainen mahdollisuus taide-elämykseen kaikille 2.-luokkalaisille ja heidän opettajilleen”, kertoo perusopetusjohtaja Outi Salo.
Koronatilanteen vuoksi tänä vuonna taide-elämykset nautitaan etänä ja oman luokan kesken.
Kiasman taidepajassa tutkitaan ääntä ja sanoja leikillisin keinoin. Osana työskentelyä kerätään materiaalia yhteiseen sanataideteokseen, jonka lopputulos jaetaan sähköisesti kaikille osallistuneille luokille joulukuussa. Helsingin kaupunginorkesterin Kuiskaajan aaria -konsertissa oppilaat pääsevät tutustumaan oopperan kuiskaajan korvamatoihin.
Uutinen kasvatuksen ja koulutuksen verkkosivuilla
Tokaluokkalaisten taideretki Helsingin juhlaviikkojen sivuilla
”Rusina, takaraivo, pitkästely ja alfabetet” – Kiasma järjestää tokaluokkalaisille etätaidepajoja
Tokaluokkalaisten taideretkeä on järjestetty Helsingissä vuodesta 2012 lähtien. Tokaluokkalaisten taideretki on osa laajempaa Helsingin kaupungin koulujen kulttuuripolkua, jonka tavoitteena on tarjota peruskoulun oppilaille mahdollisuuksia tutustua monipuolisesti erilaisiin kulttuurisisältöihin ja -tapahtumiin.
Kuva: Sanna Mander
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"