Toimialajohtaja Liisa Pohjolainen: Tuetaan toinen toisiamme!
27.08.2020
Kuva: Jefunne Gimpel
Kasvatuksen ja koulutuksen henkilöstö on hyvin sitoutunut työhönsä. Palvelut on pystytty turvaamaan myös korona-aikaan, ja kevään kokemuksista halutaan ottaa oppia. Lukuvuoden ja toimintavuoden avaustilaisuuksissa toimialajohtaja Liisa Pohjolainen kiitti kaikkia ja kannusti meitä tukemaan toinen toisiamme.
Kaupungilla ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla (Kasko) onnistuttiin hyvin korona-ajan toiminnassa, sen osoittaa KPGM:n tekemä selvitys (30.6.2020). Kaskon onnistumisen avaimiksi Pohjolainen luetteli ketteryyden, uusien työtapojen omaksumisen, henkilöstön sitoutuneisuuden ja vastuullisuuden sekä hyvän yhteistyön ja viestinnän.
Korona-aika jatkuu. Kevään kokemuksista halutaan ottaa oppia. Ennakointiin pyritään, joskin se on haasteellista.
Miten jaksamme? Ohjenuoraksi Liisa Pohjolainen antoi neuvon: ”Jokainen tekee sen, minkä kykenee ja jaksaa. Huolehdi omasta jaksamisestasi. Kysy apua ja neuvoa. Kerro esihenkilöllesi huolistasi. Tuetaan toinen toisiamme!”
Tavoitteet ohjaavat työtämme
Poikkeuksellista ajasta huolimatta työtämme ohjaavat strategiset tavoitteet ja talousarvioon sisältyvät sitovat tavoitteet.
Kaskon viisi keskeistä strategista tavoitetta vuonna 2020:
- Mahdollistamme jokaiselle oppijalle yksilöllisesti sopivia tapoja oppia ja opiskella.
- Käytämme koko kaupunkia oppimisen ja työnteon ympäristönä.
- Vastuullinen taloudenpito on hyvinvoivan kaupungin perusta.
- Maailman toimivin kaupunki: asukas- ja käyttäjätyytyväisyys on tuloksellisuuden keskeisimpiä mittareita.
- Henkilöstön hyvinvointi, valmentava johtamisen tavoite palveluiden päälliköille (mittarina Kunta10 -tulokset)
Talousarvioon vuodelle 2021 esitämme tuttuja sitovia tavoitteita, mutta mittareihin on tullut joitakin muutoksia. Lisäksi on tullut tilojen yhteiskäyttöön liittyvä uusi tavoite. Tavoitteet ovat:
- Mahdollistamme jokaiselle oppijalle yksilöllisesti sopivia tapoja oppia ja opiskella.
- Käytämme koko kaupunkia oppimisen ja työnteon ympäristönä.
- Uudistamme toimintaamme tilojen yhteiskäytöllä (uusi tavoite).
Talousarviossa vuoden 2021 painopisteet ovat: Jokaiselle hyvä oppiminen. Hyvinvoinnin vahvistaminen. Vastuullinen taloudenpito. Osallisuus ja yhteisöllisyys. Kestävä kasvatus. Ja kaikkiin näihin liittyen: Hyvä johtaminen.
Vuoden 2021 talousarvioita valmistellaan poikkeuksellisen epävarmassa taloustilanteessa. Koronaepidemia on heikentänyt Helsingin rahoitustilannetta merkittävästi.
Talousarvion 2021 valmistelu etenee seuraavasti: Kasvatus- ja koulutuslautakunta käsittelee talousarviota 15. syyskuuta. Pormestari antaa esityksensä loka-marraskuussa ja valtuusto hyväksynee esityksen joulukuussa.
***
Lukuvuoden ja toimintavuoden avaustilaisuudet järjestettiin maanantaina 10. elokuuta virtuaalisesti Teamsilla. Toiseen tilaisuuteen osallistuivat perusopetuksen, lukion, ammatillisen koulutuksen ja työväenopistojen rehtorit ja johtajat. Toinen tilaisuus oli suunnattu varhaiskasvatuksen johtajille. Lisäksi kukin palvelukokonaisuus järjesti oman tilaisuutensa.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Tervetuloa Kaskon joulukonserttiin Kallion kirkkoon 24.11.
- Nyt vietetään lapsen oikeuksien viikkoa – hyödynnä materiaaleja opetuksessa
- Yleiskorotus maksuun marras- ja joulukuussa – katso, paljonko palkkasi nousee
- Työväenopiston kevään ilmoittautumiset alkavat 24.11.
- Kom i julstämning på Arbis julvaka!
- Stadin AO:n Roihupellon kampus on valmis
- Yhteistyö poliisin kanssa lisää turvallisuutta ja hyvinvointia yksiköissämme
- Turvallinen arki lapselle ja nuorelle – koko kaupungin vanhempainilta 27.11.
- Hiljainen kynttiläkulkue naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan 25.11.
- Istahda mukaan toivon pedagogiikan aamukahveille
- Kettu-mallimme valittiin yhdeksi parhaista eurooppalaisista käytänteistä kestävyyskasvatukseen
- Yöväen messut -kauhutapahtuma valtaa Opistotalon 8.11. – tervetuloa mukaan!
- Helsingin kasvatus ja koulutus vetää kansainvälistä mediaa puoleensa
- Lastenhoitajan työssä ei tarvitse marinoitua toimistolla: "Saan käyttää luovuutta päivittäin"
- Alla kan delta i språkmedveten musikundervisning – Musiken kräver inget gemensamt språk
- Saat toimialan mallipohjat käyttöösi nyt myös Office-ohjelmista
- Fira Svenska veckan med språkvetaren Jenny Sylvin!
- Stadin AO:n ajoneuvoalan korjaamo muuntui Tekijäpäivien tapahtumapaikaksi
- Vatu-keskustelu on molemminpuolista kohtaamista ja kuulemista
- Ruoholahden leikkipuistolle kansainvälinen muotoilutunnustus





