Toimialajohtaja: "Henkilöstömme osaaminen on tärkeää koko kaupungin menestymiselle"
24.05.2023

Kuva ja video: Tuomas Hakkarainen
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas vieraili toukokuussa Pikku Huopalahden ala-asteella tutustumassa koulun toimintaan ja henkilökuntaan. Hän lähetti videotervehdyksensä paikan päältä kaikille toimialan työntekijöille.
Katso video:
– Uskon, että yhteisellä työllä etenemme parhaiten helsinkiläisten lasten ja nuorten hyväksi. Koulut ja päiväkodit ovat alueiden ensimmäisiä palveluja, joita kaupungissa tarvitaan. Täällä tänään aisti hyvää ammatillista yhteishenkeä ja kansainvälistä tunnelmaa.
Järvenkallas on vieraillut tänä keväänä eri yksiköissä ja lupaa jatkaa käyntejä myös ensi syksynä. Pikku-Huopalahdessa käydyistä keskusteluista voit lukea tarkemmin intran uutisesta.
Hyvä työ on päässyt esiin
Järvenkallas toteaa videolla olevansa ylpeä siitä, että kasvatus ja koulutus kiinnostavat laajasti. Hän muistelee kevään aktiivista julkista keskustelua muun muassa painotetusta opetuksesta, segregaatiosta, varhaiskasvatuksen henkilöstöpulasta ja nuorten hyvinvoinnista. Painotetun opetuksen suhteen hän alleviivaa vielä kerran, ettei muutoksia ole ollut eikä ole valmistelussa.
Toimialalla tehdään työtä nyt ja tulevaisuudessa henkilöstön ja oppijoiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi, Järvenkallas sanoo. Hän iloitsee myös siitä, että Kaskon neljä strategiakärkeä ovat olleet esillä: esimerkiksi lukutaidon vahvistaminen ja tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettaminen Helsingin kouluissa, oppilaitoksissa ja päiväkodeissa ovat kiinnostaneet mediaa.
– On ollut ilo seurata, kun henkilöstömme osaamista tuodaan esille. Meidän henkilöstömme osaaminen ja tekeminen on tärkeää koko kaupungin menestymisen kannalta, toimialajohtaja sanoo.
Lopuksi hän kiittää koko kasvatuksen ja koulutuksen henkilöstöä upeasta työstä, yhteisistä onnistumisista ja työkaveruudesta tänä keväänä.
– Toivotan kaikille hyviä kevätjuhlia ja aurinkoisia lomapäiviä, kun loman hetki koittaa!
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Koulumme, päiväkotimme ja oppilaitoksemme kiinnostavat kansainvälistä mediaa
- Satu Järvenkallas: ”Liikkuminen on kansalaistaito, jonka merkitys tulee ymmärtää"
- Muista vastata Fiilariin – voit voittaa lahjakortin
- Arabian peruskoulu sai Helsinki Design Award -palkinnon muotoilukasvatuksestaan
- Kouluterveyskyselyn tulokset julki – koulut ja oppilaitokset voivat hyödyntää tuloksiaan heti
- Resultaten från enkäten Hälsa i skolan publicerade – skolorna och läroinrättningarna kan använda sina resultat
- Kodknäckaren hjälper studerande att skriva prov
- "Yksi tekijä työn merkityksellisyydessä on päiväkodin kansainvälisyys"
- Stadin AO:n hyvinvointiteknologia-alalla pääsee auttamaan ihmisiä tekniikan avulla
- Koronasta palautumisen määrärahaa käytetään oppimisen tukeen ja oppikirjoihin
- Pätevöidy työn ohessa!
- Ilmoittaudu turvallisuuskoulutuksiin: Hetipurku, Mapa, uhkatilannemalli ja paloturvallisuus
- Tervetuloa oppimaan Stadin Akatemian syksyn koulutuksiin!
- Virta vähissä? Työhyvinvoinnin verkkovalmennuksista apua palautumiseen ja jaksamiseen
- Näin voit vaikuttaa sisäilmaan – ilmoittaudu webinaareihin
- Kriisiin ja traumatisoituneen kohtaamiseen liittyviä koulutuksia
- School to Belong – yksinäisyyttä vastaan