Tänäkin vuonna leikkipuistoissa ja päiväkodeissa taiteillaan
09.03.2018

Oletko sinä kiinnostunut taiteilusta lasten kanssa? Varhaiskasvatuksen ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiseen hankkeeseen haetaan kuutta eri alojen taiteilijaa ja hankkeen koordinaattoria.
Varhaiskasvatuksen ja kulttuuripuolen yhteistyö jatkuu taiteilun merkeissä neljättä vuotta. Ensi kesänä kuusi eri alojen residenssitaiteilijaa tulee työskentelemään helsinkiläisissä leikkipuistoissa ja syksyn myötä päiväkodeissa. Hankkeeseen haetaan myös koordinaattoria.
Hankkeen tavoitteena on tuoda taidetta näkyväksi lasten arjessa Helsingissä ja kehittää uusia taidelähtöisiä toimintamuotoja osana helsinkiläisten päiväkotien ja leikkipuistojen arkea ja henkilökunnan osaamista. Lähtökohtana on, että taide ei ole vain aikuisten tekemää vaan lapset osallistetaan mukaan yhteiseen tekemiseen.
Taiteilijat vastaavat yhteistyössä varhaiskasvatuksen henkilökunnan kanssa hankkeen taiteellisen sisällön suunnittelusta, koordinoinnista ja toteuttamisesta.
Koordinaattorin tehtäviin kuuluu yhteyksien luominen taiteilijoiden, varhaiskasvatuksen yksiköiden ja laajan helsinkiläisen kulttuurikentän välillä.
Hanke ajoittuu huhtikuusta joulukuulle 2018.
Lue lisää hankkeesta ja rekrytoinnista
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"