Suomen koulutusjärjestelmän tiivistelmä löytyy nyt arabiaksi − edistää huoltajien ja oppilaitoksen yhteistyötä
21.08.2024
Vuosaaren lukion monikielinen ohjaaja Estelle Hedhli on tehnyt tiivistelmän Suomen koulutusjärjestelmästä arabiaksi. Suomen kieli on haaste osalle lukiolaisten huoltajista perheiden saapuessa Suomeen.
Käännöstyö auttaa ja ohjaa vanhempia ymmärtämään Suomen koulutusjärjestelmää ja välttämään väärinkäsityksiä maahanmuuttajataustaisten vanhempien ja suomalaisen koulutusjärjestelmän henkilökunnan välillä.
Työn tavoitteena on rohkaista huoltajia ottamaan yhteyttä kaikkiin oppilaitoksen henkilökunnan jäseniin, erityisesti kuraattoriin ja psykologiin tarpeen vaatiessa. Hedhli on huomannut, että suomalaisessa koulutusjärjestelmässä työskentelevät ihmiset kohtaavat toisinaan haasteita maahanmuuttajataustaisten vanhempien kanssa.
Arabiaksi tehdyssä koulutusjärjestelmän kuvauksessa käsitellään myös mahdollisia ongelmatilanteita vanhempien ja oppilaitoksen henkilöstön välillä. Tiivistelmässä painotetaan muun muassa vanhempainiltojen tärkeyttä.
Tiivistelmästä löytyy arabiankielisiä sovelluksia sekä esimerkiksi linkki videoon, joka selittää arabiaksi, miten Wilma-sovellus asennetaan puhelimeen.
− Toivon, että tästä käännöstyöstä on apua huoltajille ja kaikille, jotka työskentelevät koulutuksen parissa − varhaiskasvatuksesta lukioon ja ammatillisiin opintoihin, sanoo käännöksen ja tiivistelmän tehnyt Hedhli.
Lisätiedot ja arabiankielinen materiaali:
estelle.hedhli@edu.hel.fi
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Työväenopiston ja Arbiksen kurssioppaat jäävät historiaan / Arbis och Työväenopistos kurskataloger blir historia
- Koulun yhteinen lukutunti ja muut keinot edistävät lukutaitoa erityiskoulussa
- Norsens läsråd tipsar: du behöver inte läsa ut den där boken
- Henkilöstökassa – mikä se on ja miksi siihen kannattaa liittyä?
- Stadin AO:ssa kehitetään yrittäjyyskasvatuksen kulttuuria
- Kaskolle kolme OmaStadi-hanketta toteutettavaksi – katso mitkä ne ovat
- Päiväkoti Verkkosaaren 4–5-vuotiaat tekevät maailmanympärimatkaa
- Kankarepuiston päiväkodin lapset ja aikuiset rakensivat oman Huvikumpu-leikkimaailman
- KOTIVA-toiminta opettaa suomea pienten lasten vanhemmille
- Kuraattorit: "On tärkeää olla tukemassa ja kulkemassa rinnalla"





