Sähköinen portfolio tuo näkyväksi oppimista prosessina
24.08.2018

Torpparinmäen peruskoulun käsityön lehtori Auli Saarisen oppilaat laativat sähköistä kirjaa eli portfoliota omasta työskentelystään. Oppilaiden portfoliopäivitykset kertovat sanoin, kuvin ja videoin, mitä ollaan yhdessä opiskeltu ja miten oma työ edistyy.
“Nyt aloitin pipon tekemisen ja muutin heti suunnitelmaa, sillä teenkin palmikkoa pipooni. Ensin joudun tietenkin tekemään nurjaa ja oikeaa vuorotellen, koska muuten pipo ei pysy edes päässäni”, kertoo yksi Auli Saarisen ppilas portfoliossaan.
Portfoliotyöskentelyssä korostuu oppilaiden oma toimijuus. ”Kaikki lähtee liikkeelle tyhjästä alustasta. Toki meillä on yhteisiä kriteereitä portfolion tekemiseen, mutta oppilaat rakentavat oman tarinansa itse. Portfoliotyöskentelyssä oppilas voi pukea sanoiksi omaa työskentelyään ja seurata edistymistään ja oppimistaan”, Saarinen avaa työskentelyn ideaa.
Portfolion tekeminen ja työn dokumentointi lisäävät oppimisprosessin näkyvyyttä. Oppimista voidaan tarkastella myös jälkikäteen esimerkiksi arvioinnin yhteydessä.
Portfoliotyöskentely toteuttaa uuden opetussuunnitelman periaatteita myös arvioinnin osalta. ”Arvioinnissa tulee painottaa oppimisprosessia, ei yksittäisiä suorituksia. Oppilasta tulee tukea oman oppimisensa ymmärtämisessä ja näkyväksi tekemisessä. Nämä olivat meillä tavoitteena jo ennen opetussuunnitelmauudistusta”, Auli Saarinen toteaa.
Koko juttu helsinkioppii.fi-sivustolla
Oppimisen toteutuksia Helsinkioppii-sivustolla: Sähköinen portfolio oppimisen ja arvioinnin tukena käsityön opetuksessa.
Oivaltavia oppimisen toteutuksia Helsinkioppii-sivustolla
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"