Saamelaisten kansallispäivää juhlittiin näyttävästi – katso video
14.02.2023

Kuva: Nina Dale
Saamelaisten kansallispäivää vietetään joka vuosi helmikuun 6. päivänä. Saamen lippu nostettiin juhlapäivänä salkoon keskustakirjasto Oodin edessä saamelaisten kansallislaulun saattelemana. Paikalla lipunnostossa oli Pasilan peruskoulun suomi-saame-luokan oppilaita sekä päiväkoti Susannan pohjoissaamenkielinen Luopmánat-ryhmä opettajineen.
Kansalaistorilta juhlapäivä jatkui legendaariselle rokkiklubi Tavastialle, jonne kokoontui koko Pasilan peruskoulu eli yli 700 oppilasta kahteen konserttiin. Molemmilla keikoilla esiintyi säestäjänsä kanssa saamelaisartisti Elina Ijäs, joka oli matkustanut Helsinkiin Norjan Kautokeinosta asti.
Katso video kansallispäivän juhlinnasta:
Pasilan peruskoulussa toimii saamenluokka
Pasilan peruskoulun saamenluokan opettaja Laura Njunnas kutsui muusikot Tavastian lavalle aplodien saattelemana. Njunnas opettaa Pasilassa saamenluokkaa, jolla on oppilaita luokka-asteilta 1–5, sekä vanhempia oppilaita, jotka lukevat saamea omana äidinkielenään.
– Halusimme tarjota lapsille unohtumattoman juhlan, kansallispäivän tapahtumaa järjestänyt Njunnas kertoi.
Hänen suomi-saame-luokkansa on koko Suomen eteläisin saamenluokka. Suuri osa saamelaisten kansallispäivän juhlinnasta tapahtuu Pohjois-Suomessa, ja siksi Helsingin tapahtumat olivat ainutlaatuisia.
– Tämä oli Tavastialta upea kädenojennus, kun he lähtivät mukaan ja tarjosivat meille juhlapaikan, Pasilan peruskoulun virka-apulaisrehtori Anna Murtomaa kehui.
Murtomaa tapasi esiintyjät rokkiklubin takahuoneessa, minne saapui myös kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyar ja toimialajohtaja Satu Järvenkallas oppilaita tervehtimään.
”Tänään saamelaiset ovat iso juttu”
Elina Ijäs esitti lavalla lapsille ja nuorille melodisia kappaleitaan, joissa laulettiin saamen kielellä herkkyydestä, arvokkuudesta ja siitä, että vaikka jokin on kaukana, se ei ole unohtunut.
– Tekin olette laittaneet juhlavaatteet päälle, Ijäs jutteli eturivin oppilaille, jotka olivat pukeutuneet juhlapäivän kunniaksi perinteisiin kansallispukuihin.
– Tänään saamelaiset ovat iso juttu, kommentoi 10-vuotias Leevi.
Pasilan peruskoulun saamenluokalle, päiväkoti Susannan Luopmánat-ryhmään sekä saamenkieliseen esiopetukseen voi hakea kuka tahansa saamen kielistä ja kulttuurista kiinnostunut. Äidinkielen ei tarvitse olla saame, ja paikkaa voi hakea, vaikka kotikunta olisi muu kuin Helsinki.
Lue lisää: Kaksikielinen opetus suomi-saame
Katso Luopmánat-ryhmän uusi video, jolla varhaiskasvatuksen opettajat ja lasten huoltajat kertovat toiminnasta:
Teksti ja kuvat: Nina Dale
Videot: Tuomas Hakkarainen
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"