Ressun lukiolle ja peruskoululle lisää tilaa Kamppiin
17.01.2020
Kirjaston havainnekuva: Capture Design / Nomad Arkkitehdit Oy
Helsingissä tavoitteena on kaksinkertaistaa englanninkielisen opetuksen paikkamäärä (kaupunkistrategian 2017–2021 linjaus). Ressun peruskoulu ja lukio tarjoavat jo nykyisellään sekä suomen- että englanninkielistä opetusta. Nykyiset tilat ovat kuitenkin oppilasmäärän kasvun vuoksi käyneet ahtaiksi. Lisää tilaa saadaan Kampista, osoitteesta Ruoholahdenkatu 23.
Kantakaupungissa Ruoholahdenkadun ja Köydenpunojankadun risteyksessä oleva kiinteistö saneerataan. Kiinteistön sijainti on keskeinen ja hyvin saavutettavissa. Raitiovaunut 6, 7, 8 ja 9 palvelevat aluetta ja Kampin ja Ruoholahden metroasemat ovat kävelyetäisyydellä.
Ressun lukio sijaitsee tällä hetkellä osoitteessa Kalevankatu 8 –10. Nykyinen koulurakennus jää lukion päätilaksi ja Ruoholahdenkatu 23:n tiloista osoitetaan lukion IB-linjalle tarvittavat lisätilat. Kalevankadun toimipaikan ja uuden toimipisteen välinen etäisyys on noin kilometri. Lukion IB-opetus siirtyy pääosin Ruoholahdenkadulle ja toiminta järjestetään siten, että turhia siirtymiä koulupäivän aikana vältetään.
Helsingin kaupunki vuokraa Ruoholahdenkatu 23:n tilat Ressun peruskoulun ja lukion lisätiloiksi. Rakennuksen ensimmäinen, viides ja kuudes kerros otetaan käyttöön elokuussa 2020 ja loput kerrokset otetaan käyttöön joulukuussa 2020.
Lisätiloissa tulee opiskelemaan kaikkiaan 750 oppilasta, joista 450 on peruskoulun oppilaita ja 300 lukion opiskelijoita.
Lue koko uutinen toimialan verkkosivuilla.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Työväenopiston ja Arbiksen kurssioppaat jäävät historiaan / Arbis och Työväenopistos kurskataloger blir historia
- Koulun yhteinen lukutunti ja muut keinot edistävät lukutaitoa erityiskoulussa
- Norsens läsråd tipsar: du behöver inte läsa ut den där boken
- Henkilöstökassa – mikä se on ja miksi siihen kannattaa liittyä?
- Stadin AO:ssa kehitetään yrittäjyyskasvatuksen kulttuuria
- Kaskolle kolme OmaStadi-hanketta toteutettavaksi – katso mitkä ne ovat
- Päiväkoti Verkkosaaren 4–5-vuotiaat tekevät maailmanympärimatkaa
- Kankarepuiston päiväkodin lapset ja aikuiset rakensivat oman Huvikumpu-leikkimaailman
- KOTIVA-toiminta opettaa suomea pienten lasten vanhemmille
- Kuraattorit: "On tärkeää olla tukemassa ja kulkemassa rinnalla"





