Puistopolun peruskoulun elokuvaprojektille oivaltavan oppimisen palkinto
11.04.2019
Ruutukaappaus elokuvasta.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala palkitsee säännöllisesti koulujen ja päiväkotien innovatiivisia, digiteknologiaa hyödyntäviä oppimisen ratkaisuja. Maaliskuussa oivaltavan oppimisen palkinnon sai Puistopolun peruskoulun ekaluokkalaisten elokuvaprojekti.
Puistopolun peruskoulun 1A-luokan ”Avaruusoliot eksyvät maahan” -elokuvassa oppilaat näyttelevät itse suunnittelemillaan ja valmistamillaan käsinukeilla. Elokuvan päähenkilöitä ovat erilaiset eläimet ja avaruusoliot ja tapahtumapaikkoja kuu, Maa, metsä ja kaupunki. Elokuvan kuvaamisessa käytettiin green screen -tekniikkaa.
Uutinen kasvatuksen ja koulutuksen verkkosivuilla. Uutisesta löydät myös linkin elokuvaan
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Tule mukaan Educaan – Helsingin osaston paneelikeskusteluissa ajankohtaista pedagogiikkaa
- Kolmasluokkalaisille Aku Ankka -lehti kotiin – huoltajan ilmoitettava lapsi mukaan Wilmassa
- Luokanopettaja tai varhaiskasvatuksen opettaja: Pätevöidy erityisopettajaksi!
- Opettajaksi kasvanut: "Saan pitää mielen avoinna ja oppia uutta päivittäin"
- Kirjailijat vierailivat kouluissamme oppilaiden lukuintoa kasvattamassa
- Englanninkielinen lukiokoulutus alkaa Helsingin kielilukiossa elokuussa
- Alppilan lukio osallistui Euroscola-tapahtumaan Strasbourgissa
- Studiepoäng och kompetensmärken är bevis på kunnande
- OmaStadin ehdotuksista äänestetään maaliskuussa – tutustu Kaskon aiheisiin





