Ota kuuntelulistalle Oppiva Skidi -podcast
11.12.2020
Podcastissä ääneen pääsevät Nina Auvisen (vas.) ja Henrietta Suomalaisen lisäksi monet asiantuntijat. Kuva: Mika Ruusunen.
Helsinkiläisen varhaiskasvatuksen ajankohtaisia aiheita, sekä pedagogiikan kehittämistä tuodaan esiin uudessa Oppiva Skidi -podcastissa. Podcastia luotsaavat kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla työskentelevät projektisuunnittelija Nina Auvinen ja erityisasiantuntija Henrietta Suomalainen.
Podcastin sisältö keskittyy lapsi tulevaisuuden osaajana –näkökulmaan, eli siihen, miltä lapsuus näyttää tulevaisuudessa ja mitä lapsen oppiminen on uudenlaisissa ympäristöissä. Podcastissa pohditaan, millaisia mahdollisuuksia pedagoginen kehittämistoiminta varhaiskasvatuksessa antaa lapselle luovaan ja innovatiiviseen itsensä ilmaisuun sekä oppimiseen. Podcastiin kutsutaan monipuolisesti vieraita alan asiantuntijoista sekä tietysti myös lapsista.
Podcast tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia pedagogiseen kehittämiseen. Varhaiskasvatuksen työyhteisöissä podcastia voidaan hyödyntää esimerkiksi perehtyessä pedagogisiin teemoihin. Oppiva Skidi –podcast käynnistyy teemoilla lapsen ajattelun taidot, taide- ja tiedekasvatus, sekä pohdimme ’lapsi tulevaisuuden osaajana’ –näkökulmaa.
Kuuntele Oppiva Skidi -podcast Helsinkikanavalla
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Stadin AO:ssa opiskellut Mert Otsamo: "Minulle oli tärkeää rakentaa omanlaiseni urapolku"
- Lähde mukaan oopperaproduktioon!
- Päiväkodeissamme luetaan nyt ahkerasti kirjoja – tutkimus selvittää vaikutuksia lukutaitovalmiuksiin
- Puistopolun peruskoulun laulajaiset kokoavat alakoulun yhteen: "Vahvistavat iloa ja välittämistä"
- Verkosto edistää romanioppijoiden asemaa – tilaa koulutusta aiheesta oppilaitokseesi
- Inklusiivisten toimintamallien messuilla inspiroiduttiin toisten onnistumisista
- Haluatko lukea kaupungin uutisia omalla kotikielelläsi?
- Yhteishaku jatkuu 17. maaliskuuta asti
- Pääkaupunkiseudun kunnat kannustavat varhaiskasvatusalalle – kampanja käynnissä





