Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
28.05.2025

Kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus oppia ja saada tukea koko opinpolun ajan. Tämä periaate säilyy, kun oppimisen tuki uudistuu lakimuutosten myötä. Meillä Helsingissä on otettu muutoksia haltuun jo viime syksystä lähtien.
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen painopistettä siirretään ennaltaehkäisevään ja varhaiseen tukeen.Ensisijainen tuki on jatkossa ryhmäkohtaista, ja siihen on oikeus kaikilla oppilailla. Erilaisilla opetusjärjestelyillä ja pedagogisilla ratkaisuilla voidaan huomioida hitaammin ja nopeammin eteneviä oppijoita. Ryhmässä järjestetyn tuen lisäksi oppilas voi tarvittaessa saada oppilaskohtaisiatukitoimia, kuten erityisopettajan antamaa opetusta.
Lakimuutokset tulevat voimaan 1.8.2025, mutta lukuvuosi 2025–2026 on siirtymäaikaa, joten tuen järjestämisen tavat eivät muutu heti koulujen alkaessa elokuussa.
Vähentää opettajien hallinnollista työtä
Kouluissamme on valmistauduttu lakimuutoksiin jo viime syksystä alkaen.
– Vaikka muutokset tuen järjestämisessä ovat merkittäviä, koulumme henkilöstölle toteutetussa kyselyssä nousi vahva kokemus siitä, että paljon teemme jo niin kuin lakimuutokset edellyttävät, kertoo Suutarinkylän peruskoulun rehtori Paula Järnefelt.
– Olemme jo nyt arvioineet oppilaiden tuen tarvetta uuden lain näkökulmasta sekä tarkastelleet ja suunnitelleet koulumme olemassa olevia resursseja ja niiden kohdentamista uudella tavalla.
Järnefelt pitää hyvänä sitä, että uudistus vähentää opettajien hallinnollista työtä ja vapauttaa siten aikaa tuen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ryhmäkohtaisella tuella ja opettajien välisellä yhteistyöllä oppimisen ja koulunkäynnin haasteisiin voidaan tarttua heti ilman erillisiä tukipäätöksiä tai kirjallisia suunnitelmia.
Edellyttää vahvaa johtamista
Paula Järnefelt toteaa, että isot muutokset edellyttävät rehtorilta johtamistekoja. Vuoropuhelu henkilöstön kanssa on ehdottoman tärkeää, jotta muutos tehdään yhdessä.
– Tuen järjestäminen edellyttää yhteistyötä koulun koko henkilöstön kesken. Olemme yhdessä pohtineet, miten tuemme yhteisopettajuutta ja miten hyödynnämme erityisopettajien osaamista. Koulumme yhteinen arvopohja mahdollistaa sen, että meillä on hyvä valmius yhteisopettajuuteen ja erilaisten oppijoiden tukemiseen.
Koska ryhmäkohtaiset tukimuodot koskettavat jokaista opetusryhmää ja opettajaa, on tärkeä huolehtia, että henkilöstöllä on riittävää osaamista oppimisen tuesta ja sen järjestämisestä.
– Otamme yhdessä haltuun uutta. Rehtorina huolehdin, että seuraamme ja arvioimme muutoksen toteutusta. Kannustaminen, palkitseminen ja osaamisen jakaminen ovat tärkeitä, Järnefelt sanoo.
Yhdessä ja askel kerrallaan
Tuen uudistumisen myötä myös opetussuunnitelmiin tulee muutoksia ja paikallisia opetussuunnitelmia täsmennetään. Lakimuutokset vaikuttavat kuntien talouteen ja rahoitukseen. On huolehdittava myös henkilöstön riittävyydestä ja osaamisen kehittämisestä. Lisäksi esimerkiksi oppilastietojärjestelmiä tulee kehittää, jotta uuden lain mukaista tuen toteuttamista voidaan sujuvasti seurata.
– Oppimisen tuen lakimuutokset vaikuttavat moniin eri asioihin, toteaa projektipäällikkö Heidi Roponen, ja jatkaa:
– Aikataulu näin ison uudistuksen toteuttamiseen on todella tiukka meille koulutuksenjärjestäjille. Vaikka valtakunnan tasollakin asiat tarkentuvat vaiheittain, suhtaudumme kuitenkin muutokseen positiivisesti ja etenemme askel kerrallaan.
Roposen mukaan Helsingin kouluissa on jo hyviä rakenteita ja osaamista, jotka tukevat isojenkin muutosten läpivientiä.
– Olemme aloittaneet valmistautumisen hyvissä ajoin ja teemme muutosta yhdessä koulujen kanssa. Koulut ovat suunnitelleet tulevaa lukuvuotta ja tuen järjestämistä käytännössä. Parhaimmillaan toteutuessaan lakimuutokset tuovat selkeyttä ja konkretiaa oppilaan tukitoimien toteuttamiseen, Roponen summaa.
Perusopetuksen lisäksi oppimisen tuen järjestäminen muuttuu myös esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 1.8.2025 lähtien, ja ammatillisessa koulutuksessa vuotta myöhemmin.
Lisätietoa muutoksista löytyy Oppimisen tuen muutokset 2025 -verkkosivultamme. Sivu on suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"