Opistotreffeillä kuunnellaan ja keskustellaan
17.01.2018
Työväenopisto järjestää kaikille avoimet Opistotreffit lauantaina 10. helmikuuta. ”Haluamme kaupunkilaiset tiiviimmin mukaan toimintamme kehittämiseen, jotta työväenopisto voisi olla yhä useammalle mahdollisuuksien talo”, kertoo osallisuusasioista vastaava opettaja Emmi Komlosi.
Tänä vuonna työväenopistossa keskitytään entistä enemmän vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen kaupunkilaisten kanssa. ”Meillä kaikilla on erilaisia tarpeita, toiveita ja kiinnostuksen kohteita, joihin opisto voi vastata”, Komlosi sanoo. ”Työväenopisto olemme me kaupunkilaiset yhdessä.”
Opistotreffeillä kaupunkilaiset pääsevät vapaamuotoisesti tapaamaan työväenopiston henkilökuntaa sekä Opistolaisyhdistyksen aktiivijäseniä. Villeimmätkin ideat toiminnan kehittämiseksi ovat tervetulleita. Komlosin mukaan treffeillä kuunnellaan herkällä korvalla kaupunkilaisia. ”Kuntalaiset ovat työväenopiston sydän ja keuhkot.”
Lokakuussa järjestetyille ensimmäisille Opistotreffeille saapui noin 80 opistosta kiinnostunutta. ”Viimeksi lähes kaikki olivat opiskelijoitamme. Toivottavasti nyt paikalle tulee myös niitä, jotka eivät vielä käytä palveluitamme”, sanoo treffejä valmisteleva projektikoordinaattori Virpi Kallas.
Opistotreffit
Lauantai 10.2. klo 13–15
Opistotalo, Helsinginkatu 26
Tarjoilujen vuoksi toivotaan ennakkoilmoittautumisia 5.2. mennessä:
emmi.komlosi@hel.fi tai virpi.kallas@hel.fi
Kuvateksti: Opistotreffeillä henkilökunta kuuntelee ja kirjaa kaupunkilaisten ajatuksia.
Kuva: Päivi Hytönen
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- ”Kun investoimme kiusaamisen vastaiseen työhön, se tulee moninkertaisesti takaisin"
- Kevät on täällä – ota kaupunkipyöräetu käyttöösi
- Siirrettävä kontti tuo uusinta oppimisteknologiaa koulujen ja päiväkotien ulottuville
- ”Olen nyt itsevarmempi, kun puhun suomea” – työväenopiston selkolukupiirissä luetaan kirja ja keskustellaan siitä
- Esittävien taiteiden viikoilta puutut enää sinä!
- Tunnetko työkaverisi: Lukupiirien seremoniamestari
- Ristiinopiskelulla yksilöllisempiä opinpolkuja toisen asteen opiskelijoille
- OmaStadin budjetoinnin äänestystulos selvä: Kaskolle kaksi hanketta toteutettavaksi
- Föräldraföreningen vid Nordsjö lågstadieskola jobbar för hela skolan
- Arbis startar upp ny grundläggande utbildning för vuxna