OmaStadi-äänestykset lokakuussa – koululaiset mukana päättämässä 4,4 miljoonan käytöstä
26.09.2019

Kuva: Jarkko Laaksonen
Pormestari hyväksyi elokuussa 300 kansalaisten tekemää OmaStadi-ehdotusta budjetteineen lokakuun OmaStadi-äänestyksiin. Kaupunkilaiset pääsevät äänestämään näitä ehdotuksia koko lokakuun ajan eli 1. –31.10. 2019. Helsingin kaupunki on varannut ehdotusten toteuttamiseen 4,4 miljoonaa euroa.
Kuudesluokkalaisetkin pääsevät äänestämään
OmaStadissa äänestämisikäraja on kansainvälisesti katsottuna ainutlaatuisen matala. Myös koululaiset pääsevät äänestämään, sillä kaikki tänä vuonna 12 vuotta täyttävät helsinkiläiset ovat äänioikeutettuja.
Äänestämään pääsevät siis kaikki helsinkiläiset 6.–9. -luokkalaiset oppilaat sekä lukioiden ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston opiskelijat.
6.–9. -luokkalaiset ja lukiolaiset äänestävät wilma-tunnuksilla.
Stadin AO:n opiskelijat äänestävät mobiilivarmenteella, pankkitunnuksilla tai tietyissä kirjastoissa.
Äänestyksen tukimateriaalit oppilaitoksille
Video-ohje sähköiseen äänestämiseen:
Helsingin ensimmäinen osallistuva budjetointi
Osallistuvassa budjetoinnissa tavoitteena on ideoida parantamisehdotuksia kaupungille ja tehdä reiluja suunnitelmia, jotka hyödyttävät monia. Kaikille avoin ehdotusvaihe toteutettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2018 loppuvuoden ja 2019 alkuvuoden aikana.
Hyväksyttyjen ehdotusten joukosta löytyy monia kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyviä ehdotuksia, mm. teatterielämyksen tarjoaminen 5 000 päiväkotilaiselle, idän leikkipuistoruokailun laajentamista ja esimerkiksi koulujen tilojen avaamista omaehtoiselle harrastamiselle.
Kaupunki on sitoutunut toteuttamaan eniten ääniä saaneet ehdotukset.
Linkit äänestyksiin julkaistaan OmaStadi.hel.fi-sivustolla.
Kaskossa osallistuvaa budjetointia koordinoi vuorovaikutusasiantuntija Virve Vakiala, virve.vakiala[at]hel.fi
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"