”Olemme iloisia, että valitsimme lukion – Vi är glada att vi valde gymnasiet”
27.05.2021
Eva-Li Teir
Mennyt vuosi on ollut kevään ylioppilaille monella tapaa poikkeuksellinen. Abivuoteen aiemmin kiinteästi kuuluneet perinteet peruttiin ja iso osa opetuksesta toteutettiin etänä.
Yksi helsinkiläisistä abiturienteista on Eva-Li Teir Gymnasiet Lärkanista. Hän on yksi tämän kevään 1 737 ylioppilaasta, jotka saivat kokea, miten koronapandemia käänsi kaiken päälaelleen.
Kaikesta huolimatta hän on tyytyväinen. ”Lukioaika on ollut elämäni parasta aikaa. Olen saanut ystäviä, joiden kanssa tunnen ystävyyden säilyvän lopun elämäni”, Eva-Li Teir kertoo.
Helsingin medialukion abiturientti Lilia Larchenko sanoo, että hänellä on edelleen vaikeuksia ymmärtää lukioaikansa olevan ohi.
"Olen lukiovalintaani tyytyväinen. Olen luokastani ja opettajista kiitollinen”, Lilia Larchenko sanoo.
Molemmat toteavat olevansa iloisia siitä, että valitsivat lukion peruskoulun jälkeen.
”Lukioaika on ollut elämäni parasta aikaa. Olen saanut ystäviä, joiden kanssa tunnen ystävyyden säilyvän lopun elämäni”, Eva-Li Teir kertoo.
”Olen luokastani ja opettajista kiitollinen, sillä he ovat aina olleet tukenani", Lilia Larchenko sanoo.

Lilia Larchenko
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Tervetuloa Kaskon joulukonserttiin Kallion kirkkoon 24.11.
- Nyt vietetään lapsen oikeuksien viikkoa – hyödynnä materiaaleja opetuksessa
- Yleiskorotus maksuun marras- ja joulukuussa – katso, paljonko palkkasi nousee
- Työväenopiston kevään ilmoittautumiset alkavat 24.11.
- Kom i julstämning på Arbis julvaka!
- Stadin AO:n Roihupellon kampus on valmis
- Yhteistyö poliisin kanssa lisää turvallisuutta ja hyvinvointia yksiköissämme
- Turvallinen arki lapselle ja nuorelle – koko kaupungin vanhempainilta 27.11.
- Hiljainen kynttiläkulkue naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan 25.11.
- Istahda mukaan toivon pedagogiikan aamukahveille





