Monikielinen ohjaaja Kamal Khafif: "Kärsivällisyys oppilaiden kanssa on nyt äärimmäisen tärkeää"
14.04.2020
Helsingissä työskentelee yhteensä 16 monikielistä ohjaajaa, joista yhdeksän toimii peruskouluissa, viisi varhaiskasvatuksessa ja kaksi lukioissa. Ohjaajien työkielet ovat arabia, somali, persia, venäjä, englanti ja suomi. Monikieliset ohjaajat ovat maahanmuuttajaperheille elintärkeä apu myös poikkeusaikana.
"Työ on ollut aika haastavaa ja vaatinut kärsivällisyyttä. Epäselvyyttä ja kysymyksiä on ollut paljon", monikielinen ohjaaja Kamal Khafif kuvailee etäopetuksen ensimmäisiä viikkoja. Hän työskentelee Jakomäen, Hiidenkiven, Malmin ja Puistolan peruskouluissa sekä Maatullin ja Siltamäen ala-asteilla ohjaajana 1.–9.-luokkalaisille oppilaille, valttikorttinaan arabian kieli.
Oppilaat ovat pyytäneet Khafifilta apua muun muassa Google Classroomin käyttöön ja vanhemmat Wilman käyttöön. Haasteena on asioiden selittäminen puhelimitse. Kärsivällisyyttä tarvitaan molemmilta osapuolilta, ja puhelut venyvätkin usein pitkiksi.
Siltamäen ala-asteen opettajalle Jonna Räsäselle Kamal Khafif on ollut suuri apu. Hänen ansiostaan tavoitettiin oppilas, joka ei osallistunut etäopetukseen ja jonka perheeseen ei saatu yhteyttä.
Jama Isse työskentelee monikielisenä ohjaajana Vuosaaren lukiossa, Helsingin kielilukiossa ja Helsingin medialukiossa. Hän auttaa erityisesti somalinkielisiä opiskelijoita perheineen. - Ensimmäiset kaksi viikkoa nuoret ajattelivat, että tämä on tosi kivaa. Nyt ajattelu on muuttunut, Isse kertoo nuorten tunnelmia poikkeusoloista.
Helsingin medialukiossa suomea toisena kielenä opettava Juhani Timonen sanoo, että suurin haaste etäopetuksessa on se, ettei opiskelijoita voi nyt nähdä. Hän on opetuksessaan päätynyt pitämään lukujärjestyksen mukaisesti tunteja niin, että joka tunnin alussa kokoonnutaan yhteiseen videotapaamiseen. Jos opiskelijaa ei näy linjoilla, hänelle tulee poissaolomerkintä.
- Lukuvuoden avajaistilaisuus kokosi esihenkilömme yhteen
- Muista vastata Kunta10-kyselyyn! / Kom ihåg att svara på Kommun10!
- Improvisaatioteatteria vanhempainillassa? Vallilan ala-asteella kokeillaan uutta
- Maailman huippukokit vierailivat kahdella koulullamme ja tutustuivat kotitalouden opettamiseen – katso kuvat / Toppkockar besökte två av våra skolor
- Skolgångshandledaren Pamela har jobbat på Degerö i 32 år: "Lyssna på barnet så hittar du lösningen"
- Opintopistekursseja työväenopistossa / Studiepoängskurser på Arbis – få bevis på ditt kunnande
- Toivon pedagogiikan aamukahvit -webinaarisarja saa jatkoa
- Neuvola ohjaa perheitä varhaiskasvatukseen Kannelmäessä ja Malminkartanossa
- Leikkipuistoista vertaistukea vanhemmille ja ohjattua toimintaa lapsille
- Huoltajat tutustuivat lauantaikoulupäivässä koulun arkeen Puistolassa
- Tule mukaan henkilöstöliikuntaan!
- Oletko suorittanut kaikki pakolliset koulutukset? Katso syksyn uutuudet
- Kunta10-tutkimus alkaa pian – tärkeää, että jokainen vastaa
- Perusopetuksen ja lukioiden opettajille työpuhelimet / Nya tjänstetelefoner ska anskaffas till lärarna
- Työväenopiston ja Arbiksen kursseilla on vielä tilaa – ilmoittaudu nyt! / Det finns ännu platser på Arbis och Työväenopistos kurser – anmäl dig nu!
- Kilpailuvuosi käynnistyy – Stadin AO tarjoaa polun huippuosaajaksi
- Maksuttomat harrastukset jatkuvat kaikissa peruskouluissamme
- Eskarilaiset oppivat turvallisuustaitoja Pelastuslaitoksen leikkipuistovierailuilla
- Uusia työvälineitä esityksiä varten





