Lukioiden tilat uudistuvat – Vuosaaren lukiota ihastellaan jo kilpaa
10.12.2021

Kuva: Ilkka Ranta-aho
Vuosaaren lukiossa käy vieraita tutustumassa joka päivä. Tämä on saatava kokea itse! Rakennus vihjaa poikkeuksellisen hienoista tiloista jo ulkoapäin. Tulijan ottaa 640 opiskelijan lukiossa vastaan harmonisen kaunis aula, ja puupinnat hivelevät silmiä.
Vuosaaren lukion vs. rehtori Pekka Lepistö mainitsee rakennuksen parhaina osina esimerkiksi luonnontieteiden tilat korkealaatuisine varustuksineen. Helmiin kuuluvat myös teknologiatilat sekä musiikkilinjan studiot ja bänditilat.
Myös Itäkeskuksessa sijaitseva Helsingin kielilukio on saamassa pian upouudet tilat. Helsingin luonnontiedelukio puolestaan muuttaa Käpylästä Kumpulan kampukselle, jonne uudet lukiotilat rakennuttaa Helsingin yliopisto.
Tilahankeyksikön päällikkö Vera Schulman Helsingin kaupungilta kertoo, että uusia lukioita rakennettaessa tai vanhoja korjattaessa työ tehdään opetuksen ja oppimisen ehdoilla.
"Tilojen kehittäminen lähtee aina pedagogiikasta”, hän sanoo.
Myös oppijoiden toiveita kuullaan. Lukiolaiset ovat esimerkiksi toivoneet välitunneille ulkokuntoilulaitteita.
Lue koko uutinen lukioiden ja Stadin AO:n tilojen kehittämisestä verkkosivuiltamme
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"