Leiriohjaaja Eetu Vieno: Parhaimmalta tuntuu, kun lapsi sanoo saaneensa uuden kaverin
20.08.2020
Helsingin leikkipuistojen päiväleireille osallistui tänä kesänä yli 2 200 koululaista. Eri puolilla kaupunkia järjestettiin 1–3.-luokkaisille koululaisille kaikkiaan 338 päiväleiriä. Kekseliäät ohjaajat tekivät koululaisten kesästä värikkään ja vauhdikkaan, iloitsee leikkipuisto- ja koululaisten iltapäivätoiminnan päällikkö Hanna Linna.
Leirien ohjelmaan on kuulunut retkeilyä, liikkumista, taiteilua, mielikuvitusleikkejä, majanrakentelua ja monenlaista muuta.
Perheiltä kiitosta
Leikitäänkö kiipparihippaa? Joo!!!! Leikkipuisto Kurranummen päiväleiriläiset ovat jo kahden metrin korkeudessa kiipeilytelineessä, kun ohjaaja vielä kertaa kiipparihipan sääntöjä. Kohta on hiki sekä lapsilla että aikuisilla.
Aada ja Livia ovat jo toista kertaa päiväleirillä. He sanovat lähes yhteen ääneen, että Kurranummen leirillä on ollut hauskaa ja ruoka on ollut hyvää. Lapset ovat saaneet keksiä itse ideoita tekemisille ja kaikkien ehdotuksia on kuunneltu ja toteutettu.
Leirin ohjaaja Eetu Vieno kertoo, että parhaimmalta ohjaajasta tuntuu, kun lapsi kertoo saaneensa leiriltä uuden kaverin. "On hienoa, että kaveruus jatkuu leirin jälkeenkin."
”Leiriä ohjatessa on hyvä muistaa, että lapset ovat lomalla ja on kiva toteuttaa juttuja, joista lapset innostuvat”, Vieno kertoo.
Perheiltä on tullut kiitosta maksuttomista leireistä lähellä kotia.
Leikkipuistojen kesätoiminnalla on jo yli satavuotiset perinteet. Päiväleiritoimintaa koululaisille on järjestetty avoimen leikkipuistotoiminnan rinnalla jo useita vuosia.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Stadin AO:ssa opiskellut Mert Otsamo: "Minulle oli tärkeää rakentaa omanlaiseni urapolku"
- Lähde mukaan oopperaproduktioon!
- Päiväkodeissamme luetaan nyt ahkerasti kirjoja – tutkimus selvittää vaikutuksia lukutaitovalmiuksiin
- Puistopolun peruskoulun laulajaiset kokoavat alakoulun yhteen: "Vahvistavat iloa ja välittämistä"
- Verkosto edistää romanioppijoiden asemaa – tilaa koulutusta aiheesta oppilaitokseesi
- Inklusiivisten toimintamallien messuilla inspiroiduttiin toisten onnistumisista
- Haluatko lukea kaupungin uutisia omalla kotikielelläsi?
- Yhteishaku jatkuu 17. maaliskuuta asti
- Pääkaupunkiseudun kunnat kannustavat varhaiskasvatusalalle – kampanja käynnissä





