Leikkipuistoilla on tärkeä rooli lapsiperheiden hyvinvoinnissa ja kotoutumisessa
04.12.2021

“Kun asiakkailta on kyselty, mistä leikkipuistojen vetovoima syntyy, esiin nousee aina ohjaajien taito olla läsnä ja monipuolinen, ohjattu ohjelma”, johtava leikkipuisto-ohjaaja Hannele Oja kertoo.
Helsingissä on yli 60 leikkipuistoa sekä viisi perhetaloa, jotka tarjoavat avointa varhaiskasvatusta, vertaistukea ja mielekästä tekemistä lapsiperheille. Vuonna 2020 alkanut kaksivuotinen Vetovoimainen leikkipuisto -hanke on pyrkinyt tavoittamaan erityisesti ne lapsiperheet, jotka eivät ole aiemmin löytäneet leikkipuiston porttien sisäpuolelle.
“Tutkimustuloksista kävi ilmi, että erityisesti maahanmuuttajataustaiset vanhemmat saattoivat vuosia kävellä leikkipuiston ohi tietämättä, että he ovat tervetulleita mukaan toimintaan”, tutkija Jenni Väliniemi-Laurson sanoo.
Perheet osallistuvat leikkipuistoissa aktiivisesti toiminnan suunnitteluun, ja heidän toiveitaan kuullaan. Lukuisten yhteistyökumppaneiden avulla leikkipuistoissa on järjestetty niin taideryhmiä kuin suomen kielen kursseja.
Vaikka Vetovoimanen leikkipuisto -hanke päättyy vuoden lopussa, siitä jää paljon näkyviä jälkiä leikkipuistoihin. Puistojen saavutettavuus ja tunnistettavuus ovat olleet tärkeä kehityskohde. Lopputuloksena on ollut esimerkiksi uudet, selkeät teippaukset leikkipuistojen ovissa ja ikkunoissa.
Lue koko uutinen vetovoimaisesta leikkipuistosta verkkosivuiltamme
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Tervetuloa viettämään kesää Helsingin leikkipuistoihin!
- Pyöräilykausi on täällä taas: Hyödynnä kaupunkipyöräetu ja polkupyöräetu
- Koillisen varhaiskasvatus järjestää ihastuttavia lukumessuja
- Stadin AO:lle OKKA-sertifikaatti: "Teemme sitoutuneesti työtä kestävän tulevaisuuden eteen"
- Henkilöstömme oma saari Iso Iiluoto houkuttelee virkistymään
- Tunnetko työkaverisi: Ultrajuokseva hyväntekijä
- Helsinginkadun filharmonikot 80 vuotta: Juhlakonsertti toukokuussa
- Se bilderna från Helsingfors första danstävlingar för svenskspråkiga lågstadieelever
- Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenteri tarjoaa 140 maksutonta opastusta