Laadukas perehdytys lisää henkilöstön pitovoimaa
02.09.2022

Kuva: Adobe Stock
Syksyn tultua on ajankohtaista tarkastella oman työyhteisön perehdytyskäytäntöjä. Työyhteisön kannattaa valmistautua vastaanottamaan tulijat ja varata perehdytykselle tarpeeksi aikaa. Esihenkilö on vastuussa prosessista ja tekee perehdytyssuunnitelman Onniin. Tämän lisäksi perehdytyksen toteuttamiseen kannattaa osallistaa koko työyhteisö.
Mistä onnistunut perehdytys syntyy?
Perehdytyksen tarkoituksena on, että työntekijä pääsee hyvin alkuun ja pystyy työskentelemään riittävän itsenäisesti uudessa työtehtävässä. Ei siis kannata yrittää kaataa kaikkea tietoa muutaman ensimmäisen päivän aikana, vaan tunnistaa työn aloittamisen kannalta oleellisimmat tiedot.
On myös hyvä muistaa, että onnistunut perehdytys ei ole yksisuuntaista tiedon siirtoa uudelle työntekijälle vaan edellyttää vastavuoroista keskustelua ja yhdessä oppimista työn äärellä.
Muistuta uutta tulokasta myös siitä, että perehdytyksen jälkeenkin saa kysyä ja ihmetellä. Kannattaa panostaa lisäksi siihen, että uusi työntekijä tuntee olevansa hyväksytty työporukkaan.
Tukea perehdytyksen suunnitteluun
Kasvatuksen ja koulutuksen eli Kaskon Helmestä Perehdy ja perehdytä -sivulta löytyy tietoa esihenkilöille, uusille työntekijöille ja perehdyttäjille. Henkilökohtainen perehdytyssuunnitelma tehdään Onniin, jossa on myös perehdytyksen opiskelupolku itsenäiseen opiskeluun.
Uusien kaskolaisten perehdytysmessut 9.9. virtuaalisena
Hallinnon tukipalvelut esittelevät perehdytysmessuilla uusille työntekijöille suunnattuja tietoiskuja tärkeistä aihealueista. Jokainen osallistuja voi valita itselleen sopivan ohjelman laajasta valikoimasta. Messuille ilmoittautuminen tapahtuu koulutuskalenterissa hakusanalla “perehdytysmessut”.
Uusien esihenkilöiden perehdytys
Kaskon Uusien esihenkilöiden HR-perehdytyskokonaisuus alkaa taas syksyllä 6.9. Kokonaisuus koostuu kuudesta kerrasta. Ilmoittautuminen Onnin kautta!
Lisätietoja
HR-suunnittelija Hanna Palmén, hanna.palmen@hel.fi
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"