Kymppiluokkaopetusta järjestetään Stadin AO:ssa
16.09.2021
Kuva: Unsplash
Perusopetuksen lisäopetuksessa eli kymppiluokalla nuoret parantavat opiskelutaitojaan ja suunnittelevat jatko-opintojaan. Kymppiluokalle hakeudutaan perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haussa. Helsingissä kymppiluokkaopetusta järjestetään ainoastaan Stadin AO:ssa: Hattulantien, Kullervonkadun, Vilppulantien ja Ilkantien toimipaikoissa.
Kymppiluokille tulee opiskelijoita monista eri lähtökohdista. Osa tulee alhaisella keskiarvolla, omaa polkuaan etsien ja osa taas hyvällä keskiarvolla tavoitteenaan esimerkiksi opiskelupaikka jossain tietyssä lukiossa.
Kymppiluokkalaisten kanssa työskentelevä Stadin AO:n opinto-ohjaaja Anu Arponen-Aaltonen kertoo, että esimerkiksi teini-iän myrskyt, terveydelliset syyt, motivaation puute tai koronan tuoma etäopetus ovat tulleet esille syinä, miksi nuori ei ole pystynyt panostamaan opintoihinsa peruskoulussa.
”Nuoret kertovat, että he ovat kiitollisia saadessaan toisen mahdollisuuden", Arponen-Aaltonen sanoo.
Lisäopetuksen keskittäminen Stadin AO:hon tukee TUVA-koulutuksen toteutumista
Kymppiluokkaopetuksen järjestäminen keskitettiin elokuusta 2021 lähtien Stadin AO:hon, kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston 8.12.2020 päätöksen mukaisesti.
Lisäopetuksen keskittäminen Stadin AO:hon tukee uuden tutkintoon valmentavan eli TUVA-koulutuksen toteutumista elokuusta 2022 alkaen.
TUVA-koulutus otetaan käyttöön osana oppivelvollisuuden laajentamiseen liittyvää lainsäädäntöä.
Uudessa koulutuskokonaisuudessa yhdistetään nykyiset perusopetuksen jälkeiset valmistavat koulutukset eli kymppiluokka, ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (VALMA) ja lukiokoulutukseen valmistava koulutus (LUVA).
Uutinen Stadin AO:n verkkosivuilla
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Työväenopiston ja Arbiksen kurssioppaat jäävät historiaan / Arbis och Työväenopistos kurskataloger blir historia
- Koulun yhteinen lukutunti ja muut keinot edistävät lukutaitoa erityiskoulussa
- Norsens läsråd tipsar: du behöver inte läsa ut den där boken
- Henkilöstökassa – mikä se on ja miksi siihen kannattaa liittyä?
- Stadin AO:ssa kehitetään yrittäjyyskasvatuksen kulttuuria
- Kaskolle kolme OmaStadi-hanketta toteutettavaksi – katso mitkä ne ovat
- Päiväkoti Verkkosaaren 4–5-vuotiaat tekevät maailmanympärimatkaa
- Kankarepuiston päiväkodin lapset ja aikuiset rakensivat oman Huvikumpu-leikkimaailman
- KOTIVA-toiminta opettaa suomea pienten lasten vanhemmille
- Kuraattorit: "On tärkeää olla tukemassa ja kulkemassa rinnalla"





