Kulttuurikerho Kultsan tarjonnasta voi nauttia nyt etänä
08.04.2021

Kuva: Unsplash
Kulttuurikerho Kultsa tarjoaa kaikille kasvatuksen ja koulutuksen työntekijöille monipuolisia mahdollisuuksia nauttia pääkaupunkiseudun kulttuuritarjonnasta – yhdessä työkavereiden kanssa. Tapahtumat ovat nyt virtuaalisena. Liity jäseneksi!
Kultsan toiminta jatkuu poikkeusoloissa virtuaalisena, EtäKultsana. Tarjolla on muutaman kerran kuukaudessa ilmaisia ja maksullisia vaihtoehtoja, joita olisi kerhon tarjonnassa voinut olla myös normaalioloissa.
Kaikki kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työntekijät voivat liittyä maksutta Kultsan jäseneksi. Jäsenille lähetetään säännöllisesti tietoa tapahtumista suoraan sähköpostiin. Lisää tietoja ja liittymislomake löytyy Helmestä.
Kun pääsemme normaalioloihin, kerho tekee taas retkiä teatteriin, museoihin, kävelykierroksille, konsertteihin, opaskierroksille kulttuurikohteisiin, musikaaleihin, tanssiesityksiin, taidenäyttelyihin ja aika ajoin myös tapahtumiin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.
Joihinkin tapahtumiin on mahdollista ottaa mukaan muitakin, esimerkiksi perheenjäseniä. Varsinkin kesäteatteriesitykset Suomenlinnassa ovat olleet suosittuja koko perheen tapahtumia. Voit lähettää toiveita ja ideoita kerhon toiminnalle!
Helsingin kaupungilla on mahtavat henkilöstöedut
Helsingin kaupungilla on loistavia henkilöstöetuja työntekijöille. Sinulla on mahdollisuus saada kaupunkipyörä käyttöösi, työmatkaetu joukkoliikenteeseen tai tukea uuden fillarin hankintaan. Henkilöstöliikunta tarjoaa vuonna 2021 Elixia Online training –palvelun maksutta ja lisäksi Henkilöstöliikunnan omia Online-tunteja. Tai voit mennä retkelle henkilöstön omalle saarelle Iiluotoon perheen ja ystävien kanssa! Eikä tässä ollut vielä kaikki. Käy katsomassa henkilöstöetusi.
Lisätietoja:
Helmi – Töissä meillä – henkilöstöedut – Kulttuurikerho Kultsa
Henkilöstöedut
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"