Kultsa järjestää kulttuurielämyksiä kaskolaisille
19.09.2022

Kuva: Robert Seger, kuvankäsittely Teemu Kavasto / Helsingin Kaupunginteatteri
Kulttuurikerho Kultsa tarjoaa kaikille kasvatuksen ja koulutuksen työntekijöille monipuolisia mahdollisuuksia nauttia pääkaupunkiseudun kulttuurielämyksistä yhdessä työkavereiden kanssa. Liity jäseneksi nyt!
Kultsa tekee retkiä teatteriin, museoihin, kävelykierroksille, konsertteihin, opaskierroksille kulttuurikohteisiin, musikaaleihin, tanssiesityksiin, taidenäyttelyihin ja aika ajoin myös tapahtumiin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.
Tuleva ohjelmisto häikäisee
Tänä syksynä ohjelmassa on upea bilemusikaaliklassikko Priscilla, aavikon kuningatar, jota esitetään Helsingin Kaupunginteatterissa. Liput Kultsan kautta ovat edullisemmat kuin itse hankittuna. Esitys on 26. marraskuuta.
Kerho on perinteisesti tukenut myös Museokortin hankintaa. Mikäli olet uusinut kortin voimassaolon syys–joulukuun aikana tai hankit sen ensimmäistä kertaa, pane kuitti talteen. Annamme myöhemmin ohjeen, miten tukea haetaan. Tuki on ollut 20–30 euroa.
Syksylle on suunnitteilla kerhon kokous, jossa valitaan kerholle toimijat. Kokous järjestetään etänä, jotta mahdollisimman moni voisi osallistua.
Kaikki kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työntekijät voivat liittyä maksutta Kultsan jäseneksi. Jäsenille lähetetään säännöllisesti tietoa tapahtumista suoraan sähköpostiin. Sähköpostissa on valitettavasti ollut häiriöitä. Jos kollegasi on saanut Kultsalta viestin, mutta sinä et, kerro häiriöstä sähköpostitse: kulttuurikerho.kultsa@hel.fi.
Liity Kultsaan tällä lomakkeella
Lisätietoja Helmestä
Helsingin kaupungilla myös muita henkilöstöetuja
Helsingin kaupungilla on loistavia henkilöstöetuja työntekijöille. Voit osallistua henkilöstöliikuntaan, hankkia työmatkaedun joukkoliikenteeseen tai saada tukea uuden fillarin hankintaan. Käy katsomassa nämä ja muut henkilöstöetusi verkkosivuiltamme.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"