Koulutusta tarjolla: Tukioppilastoiminta kiusaamisen vastaisessa työssä
17.01.2023

Kuva: Frida Lönnroos
Sitouttava kouluyhteisötyö (SKY) ja MLL tarjoavat koulutusta tukioppilastoiminnan kehittämiseen kiusaamisen vastaisessa työssä.
Kiusaamisen ehkäiseminen on yksi tukioppilastoiminnan perinteisimmistä tavoitteista, ja tukioppilailla voi olla moninainen rooli koulun kiusaamisen vastaisessa työssä. Vaikka vastuu kiusaamiseen puuttumisesta on koulun aikuisilla, tarvitaan oppilaita mukaan yhteisöllisen ja turvallisen ilmapiirin luomiseen sekä kiusaamisen vastaisten normien ylläpitämiseen.
Tärkeää on, että ohjaajat ja tukioppilaat saavat koulutusta ja että tukioppilastoiminta kiinnitetään osaksi koulun kiusaamisen vastaista työtä. Jotta tukioppilastoiminta olisi vaikuttavaa, tulee sen olla pitkäjänteistä ja tavoitteellista sekä näkyvää.
On olennaista, että oppilaat, koulun henkilöstö ja huoltajat tietävät toiminnasta ja sen roolista osana koulun kiusaamisen vastaista työtä. Tukioppilastoiminnan kehittäminen on Kiusaamisen vastaisen ohjelman (KVO13) yksi toimenpide.
Sitouttava kouluyhteisötyö (SKY) ja MLL kutsuvat tukioppilasohjaajat koulutukseen Kiusaamisen ehkäisy ja tukioppilastoiminta. Koulutukseen ovat tervetulleita myös muut aiheesta kiinnostuneet ammattilaiset. Koulutuksessa keskustellaan koulun kiusaamisen puuttumisen käytännöistä ja kirkastetaan tukioppilaiden roolia osana koulun kiusaamisen vastaista työtä. Alustuksia, ryhmäkeskusteluja ja harjoituksia.
Ilmoittaudu Onni-koulutuskalenterissa
Koulutus järjestetään 14.2.2023 tai 16.2.2023 klo 9–15 (päivissä sama sisältö). Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Toinen Linja 19.
Ilmoittaudu koulutukseen Onni-kalenterissa. Koulutukset löytyvät hakusanalla kiusaamisen ehkäiseminen.
Koulutus on osallistujille maksuton, mutta sijaiskulut koulu kustantaa itse.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"