Kouluterveyskyselyn Helsingin tulosten yhteenvetoraportti on valmis
27.10.2023
Kuva: Maija Astikainen
THL:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yli 23 000 helsinkiläistä lasta ja nuorta. Saamme tuloksista tärkeää tietoa oppilaiden ja opiskelijoiden kokemasta terveydestä, hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
Suuri osa helsinkiläislapsista ja -nuorista on tyytyväisiä elämäänsä ja kokee terveytensä hyväksi. Vähintään tunnin päivässä liikkuvien osuus on kasvanut ja aiempaa useammalla on jokin viikoittainen harrastus. Nuorten yksinäisyyden kokemus yleistyi korona-aikana. Nyt yleistyminen on taittunut ja osuudet ovat laskeneet.
Tyttöjen kokemat mielen hyvinvoinnin haasteet ovat kuitenkin aiempaa huolestuttavammalla tasolla, ja kasvuympäristön turvattomuuden kokemuksia kasvattavat ilmiöt ovat lisääntyneet.
Suuri osa helsinkiläislapsista ja -nuorista tykkää käydä koulua ja kokee olevansa tärkeä osa kouluyhteisöä. Koulu-uupumuksen yleistyminen on pysähtynyt ja kääntynyt laskuun yläkouluissa ja toisella asteella. Myönteisestä kehityksessä huolimatta lukiolaistytöistä 45 prosenttia ja perusopetuksen 8.–9. luokan tytöistä 47 prosenttia kokee uupumusasteista väsymystä.

Valtaosa nuorista kokee saavansa tarvittaessa apua hyvinvointiin, oppimiseen ja koulunkäyntiin ja heillä on mahdollisuus keskustella mieltä painavista asioista koulun aikuisten kanssa.
Tiedot selviävät kouluterveyskyselyn Helsingin tuloksia esittelevästä raportista. Kyselyyn osallistuivat perusopetuksen 4. ja 5. luokka, 8. ja 9. luokka sekä lukion ja ammatillisen koulutuksen 1. ja 2. vuoden opiskelijat.
Kouluterveyskyselyn Helsingin tulosten yhteenveto (pdf)
Increased physical activity, however, growing insecurity among Helsinki’s youth and children
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Työväenopiston ja Arbiksen kurssioppaat jäävät historiaan / Arbis och Työväenopistos kurskataloger blir historia
- Koulun yhteinen lukutunti ja muut keinot edistävät lukutaitoa erityiskoulussa
- Norsens läsråd tipsar: du behöver inte läsa ut den där boken
- Henkilöstökassa – mikä se on ja miksi siihen kannattaa liittyä?
- Stadin AO:ssa kehitetään yrittäjyyskasvatuksen kulttuuria
- Kaskolle kolme OmaStadi-hanketta toteutettavaksi – katso mitkä ne ovat
- Päiväkoti Verkkosaaren 4–5-vuotiaat tekevät maailmanympärimatkaa
- Kankarepuiston päiväkodin lapset ja aikuiset rakensivat oman Huvikumpu-leikkimaailman
- KOTIVA-toiminta opettaa suomea pienten lasten vanhemmille
- Kuraattorit: "On tärkeää olla tukemassa ja kulkemassa rinnalla"





