Koululaisten iltapäivätoiminta laajenee ja yhdenmukaistuu
15.03.2022
Kuva: Adobe Stock
Helsingissä on 64 leikkipuistoa, joista kahdeksan järjestää koululaisten iltapäivätoiminnan perusopetuslain mukaisena iltapäivätoimintana. Vuosina 2022–2024 kaupunki ryhtyy toteuttamaan koululaisten toimintaa perusopetuslain mukaisena kaikissa leikkipuistoissa.
Muutoksen tavoitteena on turvata koululaisten iltapäivätoiminnan riittävyys kaikilla alueilla myös tulevaisuudessa sekä yhdenmukaistaa käytänteitä Helsingissä.
Koululaisten iltapäivätoiminnassa edistetään lasten välisiä keskinäisiä kaverisuhteita, kouluviihtyvyyttä ja lasten hyvinvointia sekä tuetaan lapsen kokonaisen koulupäivän rakentumista. Toiminnassa kiinnitetään huomiota erityistä tukea tarvitsevien ja eri kulttuuritaustaisten lasten osallistumisen edistämiseen.
Haku ensi lukuvuodelle alkaa pian
Iltapäivätoimintaan voivat hakea 1.–2.-luokkalaiset sekä ylempien luokkien erityisen tuen oppilaat. Hakuaika lukuvuoden 2022–2023 koululaisten iltapäivätoimintaan on ajalla 21.3.– 22.4.2022.
Koulut, leikkipuistot, järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat vastaavat yhdessä iltapäivätoiminnan tarjonnasta yhteensä 230 toimintapaikassa Helsingissä. Toimintaa järjestetään myös esimerkiksi kouluissa ja muissa koulujen lähellä olevissa toimintaan soveltuvissa tiloissa.
Lue koko uutinen verkkosivuillamme
Lisätiedot:
Johtavat leikkipuisto-ohjaajat
Leena Palve-Kaunisto, aamu ja iltapäivätoiminnan palvelupäällikkö, leena.palve@hel.fi. puh. 09 310 86809
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Toimialajohtajan kevätvideo: "Tunnen suurta ylpeyttä henkilöstöstämme"
- Palkka-asioissa tapahtuu: Yleiskorotus kaikille elokuussa
- Kahluualtaita ja kavereita – leikkipuistoissa nautitaan kesästä / Plaskdammar och kompisar – njut av sommaren i lekparkerna
- "Hyvä lukutaito on voimavara" – Helsingin lukutaitotyön suuntaviivat piirrettiin toimialojen yhteistyössä
- Valvonta- ja laitosateriat siirtyvät Epassiin 1.6.
- Erityisopettaja varhaiskasvatuksessa: "Ohjaan ryhmässä lasta onnistumaan"
- Työväenopiston asiakastyytyväisyys on korkea ja opetus koetaan laadukkaaksi
- Pilotoimme pienten lasten kuulemista – eskarilaiset kertoivat mielipiteensä tulevasta koulumatkastaan / Förskolebarn berättar sin åsikt om sin kommande skolväg
- Värikäs satumaailma ihastuttaa Tapanilan ala-asteen portaikossa
- Tunnetko oman kulttuurikerhomme? – Kultsasta saat monia etuja / Känner du till vår alldeles egna kulturklubb? – I Kultsa får du många förmåner





